Niin se sitten vaihtui vuosi viimeyönä. 2015, hienot numerot taulussa! Itse tosin siirryin uuteen vuoteen elämänhistoriassani ensimmäistä kertaa vällyjen välissä ja unten mailla. Olemme viettäneet kohta viikon ajan urheilulomaa Kuortaneen urheiluopistolla, joten syy keskiyön uniseen tunnelmaan löytynee liikunnantäyteisistä päivistä. Meidän perheellemme kulunut viikko on ollut tärkeä, ihana ja voimaannuttava. Me vanhemmat olemme hikoilleet ahkerasti niin ladulla, kuntosalilla kuin jumpissa. Hiki on vienyt pois rankan syksyn rasitusta, tuonut tilalle hyvää oloa ja energiaa! Olemme viettäneet aikaa perheemme kesken liikkuen ja nautiskellen kiireettömyydestä ja opiston täysihoidosta. On ollut ihana mässätä yhteisellä ajalla ja rakkaudella. Tällaiseen elämään voisi jopa tottua!
Kun toiset ravaa niin jonkun pitää levätä. |
Opiston urheiluhalli on ollut lapsille mieluinen paikka. Iltaisin liikkaopeisi on vetänyt mineille lajitreenejä kuulantyönnöstä pituushyppyyn. On ihana nähdä miten lapset nauttivat liikkumisesta. Ennen nukkumaanmenoa suihku on tullut pienille lomailijoillekin tarpeeseen, eikä untakaan ole tarvinnut odotella!
Tulee se hiki hyppiessäkin! |
Lomaa on edessä vielä yksi päivä. Sen jälkeen alkaa arki. Rakenteilla olevassa talossa ovat lämmöt päällä, mutta kaikki pinnat vielä harmaata kiveä. On alettava kilpailuttamaan keittiötä, sisustusmateriaaleja, takkoja jne. Ensi viikolla alkavat työt ja aikaiset aamuherätykset. Luvassa on touhua ja tohinaa, suorittamista ja aikatauluja. Lomamme aikana olen saanut kuitata univelkoja, akut on ladattu! Uusi vuosi alkaa kipein lihaksin, mutta vaalentunein silmänalusin!
Jumpan jälkeen. |
Toivon vuodelle 2015 rakkautta ja tyytyväisyyttä! Tämän vuoden aikana pyrin keskittymään siihen mitä minulla on, enkä siihen mitä minulla ei ole. Parisuhteemme hyvinvoinnin edistämiseksi lupasin miehelleni lopettaa ainaisen myöhästelyni! Uskon, että mikäli lupaukseni pitää, tyytyväisyys meidän perheessä kaikkien perheenjäsenten osalta lisääntyy entisestään.
Näissä maisemissa on vietetty jo useampi loma! |
Kuortane-hotelli. |
Onnellista, tyytyväistä ja terveellistä vuotta 2015 teille kaikille!
<3:Janika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)