lauantai 3. tammikuuta 2015

Aito rakkaus ei kuole milloinkaan



Viisitoista vuotta sitten solmin kaksoissiskon kanssa elämässäni suhteen, mikä kantaa yhä. Rakastuimme päätä pahkaa samaan kohteeseen. Ja mikä onnellisinta: ilman riitaa. Vain jaettua nautintoa, mikä on vuosien varrella muuttunut kiintymykseksi. Ajattelin kertoa tästä sinulle, jotta voisit nauttia kanssamme. Jos et halua elämääsi lisää riippuvuutta aiheuttavia nautintoja, lue tekstiä varoen. Ja joka tapauksessa pilke silmäkulmassa.   

Oli tavallinen arkipäivä. Äiti oli hakenut meidät koulupäivän jälkeen muun perheen luokse kotiin, syvälle eteläisen Suomen korpeen. Kauppareissun jäljiltä purimme tavarat kaappeihin ja sen jälkeen painelimme kukin omiin hommiimme. Teinivuosien hikipingot ehkä lukivat läksyjään, juoksivat liikunnanhimoissaan pitkin metsäteitä, laskivat kaloreita tai huusivat kilpaa keittiönpöydän ääressä. En tarkkaan muista päivän tapahtumia, mutta illasta tuli ikimuistoinen.


Vahingossa kauppatavaroiden purkuhetkellä joku purkajista toimi tietämättään hyvin nerokkaasti.  Pakasteiden joukkoon oli eksynyt jotain, mikä kuuluu monen uskomatta juuri sinne. Pakkasen kylmyydessä oli muoviseen purkkiin jäätynyt paljon. Purnukan kannen auki rapsahdettua kalorikammoiset teinit hurmaantuivat. Käsissä lepäsi vain 40 kaloria 100 grammassa sisältävää nannaa. Valion rasvaton mansikka-vaniljajogurtti oli muuttunut pakastimessa kevytjäätelöksi.



Vuodet vierivät ja moni asia muuttui. Tytöt muuttivat kotoa ja erilleen. Luiden ympärille kertyi läskiä ja lihasta. Mutta yksi asia on säilynyt ennallaan. Kauan sitten syttynyt huuma ei ole sammunut. Vannon, että näillä kaksosilla on kodin kylmimmässä kaapissa edes yksi jäinen jogurtti. Luultavasti useampia, sillä jäätymisprosessi ei aina onnistu täydellisesti. Ei ehkä se rasvaton mansikka-vanilja. Tällä hetkellä mulla on Valion vanilja- ja Arlan mango-sitruskausi menossa. Jotta sinäkin voisit ihastua pakastejogurttiin, annan muutaman vinkin. Tavoitteena on sileäksi jäätynyt herkku, josta irtoaa lusikkaan kevyesti tasainen, jäinen jogurttinauha. Kokeile ihmeessä, edes kerran. Jos terveys kestää ja lusikka kädessä pysyy, niin me systerin kanssa rapsutellaan vielä eläkeiässä. Tämä suhde lienee ikuinen. 


Jotta välttyisit hileisesti pakastuneelta, lohkeilevalta jäähilemössöltä ja saisit nauttia pehmeästä, silkkisestä pakastejogurtista, toimi näin:


1.       Aseta jogurtti vaakatasoon jäätymään.
2.       Ennen herkuttelua, sulata juggaa 15 sekuntia täydellä teholla mikrossa tai ota vartti ennen rapsuttelun aloittamista se huoneenlämpöön sulamaan.

;)

Varoitus! Ruoputa jäätynyt hapanmaitotuote sisuksiisi huonolla lusikalla. Pehmeä metalli on lukuisat kerrat muuttanut muotoaan jäistä pintaa kuohittaessa.



Hileiseksi jäätynyt Valion vaniljajogurtti, ns. epäonnistunut versio.


Täydellisesti jäätynyt, rasvaton Arlan Mango-sitrusjogurtti. Namskis!





                                                       Herkullista viikonloppua toivotellen;
                                                                         Jenny


4 kommenttia:

  1. Mä oon mielenkiinnosta Kauppa-Suomessa saamanne julkisuuden jälkeen seuraillu blogianne, ihan elävää elämää ja kivoja juttuja teillä! Älkää ottako mitään paineita julkisuudesta, luonnollinen ote on paljon mielenkiintoisempi kuin väkisin väännetty kaikkia miellyttämään yritetty teksti. Kaikella kunnioituksella, veijari.

    VastaaPoista
  2. Heippa! Mukavaa, kun oot lukenu meidän juttuja! Onhan luomu aina parempaa ja siihen pyritään jatkossakin. Kiitos sulle positiivisesta palautteesta! :) -Jenny

    VastaaPoista
  3. Ihana tämä teidän blogi! Pitäkää oma linjanne bloggauksessa! :) Olette taitavia kirjoittajia, blogi koukuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, joka sai varmasti meidät kaikki hyvälle tuulelle! Ihania lukijoita täällä <3 -Jenny

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)