maanantai 5. tammikuuta 2015

Suksimalla uuteen vuoteen

Välillä on etsittävä uusia polkuja

Joulu, uudenvuodenjuhla ja reissut ovat takana. Upeat muistot erilaisista hetkistä ja tilanteista, perheestä ja niin vanhoista kuin uusista ystävistä ovat tallentuneet mielen sopukoihin ja kuviksi matkapuhelimen sekä kameran muistikorteille. Loma teki tehtävänsä. Ainakin mielelle. Vaikka se saikin aikaan hetkellisen fyysisen pahan olon kaiken matkustamisen, valvomisen ja touhuamisen myötä.

Aamupäivällä päätin karistaa kehon ja mielen rasitukset. Hyppäsin monoihin, tuikkasin korvanapit korviin, heilautin suksipaketin auton takakonttiin, kipusin ratin taakse ja hurautin kolmen kilometrin päähän hiihtoladulle. Latu oli hyvässä kunnossa, pakkasta vain kuusi astetta ja sukset luistivat äärettömän hyvin. Hiihdin ja hiihdin, potkin vauhtia suksiin, työnsin mitättömillä lihaksillani voimaa sauvoihin. Tunsin kuinka mieleni rentoutui ja keho tiristi itsestään kaikkia ylimääräisiä tuntoja ja asioita. Olo keveni kevenemistään ja muutuin mielessäni keijuksi. Sukset siipinä leijailin valkoisella latupilvellä. Suksin suksimistani, voimien äärirajoille saakka. Ajoin kotiin, pidin hetken venyttelytuokion ja otin suihkun. Lopputuloksena oli voimaton, mutta uskomattoman hyvä fiilis. Voiko mikään maailmassa olla niin parantavaa kuin urheilu ja sen tuottama nautinnollinen hyväolo?


Tunturissa kulki paremmin perinteisellä.
Luisteluhiihto on mun lemppari.

Uskon säännöllisen urheilun olevan lääke moneen ongelmaan. Ainakin itselläni se parantaa fiiliksen kuin fiiliksen. Siitä saa voimaa ja jaksamista jokaiseen elämän hetkeen.

Näissä maisemissa lasketeltiin alas tunturia.



























On ihana päästä takaisin arkeen ja kiinni normaaliin päivärytmiin. Juhlaa, vapaa-aikaa ja rentoutumista tarvitaan. Tekee hyvää päästä hetkeksi irti ”oravanpyörästä”saadakseen vain nauttia läheisten ja ystävien läsnäolosta, nukkua pitkään (rytmistä riippumatta) ja syödä hyvin. Sen jälkeen kykenee jälleen työskentelemään täysillä henkisesti ja fyysisesti. Loman antamin voimin jaksaa taas tavoitella unelmia ja kantaa kortensa kekoon tämän yhteiskunnan hyväksi.

Onnea tähän uuteen vuoteen ja sen tuomiin uusiin "kujeisiin”!

Katse kohti uutta vuotta!


Toivottaen

Sarlotta

2 kommenttia:

  1. Oletko missäpäin ollut hiihtämässä? Ihanat maisemat ja kaunis nainen! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Keski-Suomessa ja Enontekiöllä olen suksinut :) - Sarlotta

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)