Loppiaista!

Pakkanen paukkuu. Meillä mittarissa miinuslukemat ovat laskeneet lähelle 25 astetta. Hrrh!

Ei tarvitse haaveilla kovin pitkästä ulkoilusta lasten kanssa näin loppiaisena ja virallisena vapaapäivänä. Olenkin ollut oikein ”lomatuulella” heti aamusta alkaen. Siivouskohtaus iski heti aamukahvin ryystämisen jälkeen. Mies ja lapset olivat ihmeissään kun muriseva naarastiikeri pyöri ja hyrisi ympäri kämppää. Ei, sille ei mitään voi kun epäjärjestys pilaa ihanan vapaapäivän jo aamusta. No, asia on nyt kuitattu ja kämppä vähän siedettävämpi. Naaras istuu tietokoneella ja nuolee turkkiaan –kyllä kannatti! Mieskin uskaltaa jo hymyillä. Kaksi puolialastonta tiikerinpentua pyörii lattialla ja rakentaa jumppaleikin ohessa ”lollupukinkotia”. Keskelle juuri siivottua olohuonetta kantautuu jatkuvasti loikkivien askelien mukana lisää tavaraa: jakkaroita, kenkiä, lelulaatikoita, leluja ym. On vain katsottava ohi ja keskityttävä kuuntelemaan iloisia lastenääniä ja leikinjuonta. Joulupukkia leikkivä pentu vetää parhaillaan tennaria jalkaan, on lähdössä ostamaan vauvalle maitoa. Olalla roikkuu pikkusiskon sydänlaukku, johon kuulemma pakataan banaania matkalle.  Pikkusisko on poronroolissa suu naurussa. Poro juoksee housuvaippa heiluen joulupukin perässä. Kaulassa roikkuu ainakin neljä korua ja jaloissa askeleita siivittävät pari numeroa liian isot kesäsandaalit. Sellaista loppiaista siis!

Meillä kävi raksalla loppiaispukki, joka toi vielä lisää lahjoja lapsille. Loppiaispukki päätti meidän joulun. Lapset tunnistivat heleä-äänisen harvapartaisen pukin tädikseen. Lahjojen jakamisen jälkeen resuinen pukinparta sekä hiippalakki pääsivät mukaan leikkiin. Joulupukkileikkiä onkin kestänyt jo monta päivää. Jännä nähdä loppuuko pukkileikki ennen kesää...

Tammikuu on alkanut kuntoilun merkeissä. Olen päättänyt käydä nyt alkuvuodesta kuntosalilla säännöllisemmin. Aion myös lenkkeillä vähintään joka toinen päivä. Katsotaan mihin aika riittää. Eilen tämä tiikeri kuitenkin ravasi sitkeästi kahdessakymmenessäyhdessä pakkasasteessa reilun 9 kilometrin matkan kämpältä rakennukselle. Ripset olivat höyrystyä kiinni toisiinsa ja lihakset temppuilivat, mutta selviytyminen plussasi lenkinjälkeisen hyvänolontunteen. Todistin pakkasjuoksun aikana itselleni urheiluvaatteiden merkitystä liikkumisessa. Puin nimittäin urheilupaidan päälle puuvillapaidan. Seurauksena palelin umpihikisenä viimeiset kilometrit. Puuvilla imi kaiken kosteuden itseensä ja märkä paita sekä softshell-takki päästivät pakkasviiman asusteen läpi. Hrrhh!!

Pakkasessa sai kauniit jääripset! :P

Kuntoilu on siis aloitettu. Hiki saa virrata, liike lisätä hyvää fiilistä. Nautitaan alkuvuoden kuntoiluinnostuksesta ja suhtaudutaan rakkaudella median joulukilohysteriaan. Nyt tämä tiikeri lähtee ruokkimaan pentujaan. Mukavaa loppiaispäivää kaikille! <3 

Pitää vielä laittaa yksi kuva joulun villasukkatunnelmasta. Vuoden päästä uudestaan. <3

<3: Janika

Maailman tylsin harrastus

Tulin just kävelylenkiltä Sarlotan kanssa. Vaunut ja beibi olivat tietenkin matkassa. Näin viikonlopun kunniaksi tarvottiin yhdessä koko lenkki. Yleensä mulla on yksinäinen loppumatka, sen jälkeen kun sisko jatkaa yhtä Pohjanmaan tasaista tietä suoraan ja minä käännyn kotia kohti. Sysipimeä finaalisuora sydän pamppaillen, pimeän kauhuja peläten jäi tänään välistä kun saavuttiin yhtä matkaa meille.

Come on! :D

Mä olen oppinut kävelyn ilon oikeastaan vasta raskauden myötä kunnolla. Kun parikymmentä viikkoa alkoi olla odotusta takana, mua alkoi supistella juostessa. Vaihdoin juoksuaskeleet kävelyyn. Lähes joka päivä, läpi raskauden, mä kävelin. Aina samaa 10 kilsan reittiä. Viikonloppuisin pidemmästi. Aviopuolisoni kuittalee, että mulla on maailman kuivin harrastus ja ehkä mulla onkin, mutta mä kävelen silti. Loppuraskauden kävelin pääosin yksikseni, viikonloppuisin sain välillä kaverin mukaan. Lenkkikaverin kera kilometrit taittuu juorutessa nopeasti, yksin tarpoessa, silloin kun kukaan ei ehdi jaaritella puhelimeen, saattaa joskus puuduttaa. Tänäänkin S:n kanssa suupielet vaahdossa purettiin juttuja ja ohimennen kuljettiin monta kilometriä.

Mutta kaikella on tarkoituksensa ja niin on minunkin kävelemisellä. Raskausaikana tuhansilla askelilla oli positiivisia vaikutuksia. Pystyin liikkumaan läpi raskauden ja palauduin odotuksesta nopeasti. Viikon yli menneen raskauden vikana päivänä ennen käynnistykseen lähtemistä kävin kymmenen kilsan kävelylenkin ja heti sairaalasta kotiin päästyäni pääsin ulos askeltamaan. Koen, että hyvä pohjakunto auttoi vauva-arjessa ja mieli pysyi virkeänä kun ei tullut suurempia taukoja liikkumiseen. Säästyin myös kävelemällä ylimääräisiltä raskauskiloilta. Luulen, että ilman jokapäiväisiä lenkkejä en olisi selvinnyt vauvan odotuksesta. Hormonihöyryt oli hyvä haihduttaa lenkille niin odotusaikana kun sen jälkeenkin.

Pipo päähän ja menoksi.

Tytön syntymästä selvittyäni aloin vähitellen juosta ja riemuitsin kun sain kunnolla hölkytellä hikeä pintaan. Juoksu on mahtavaa! Mutta päätin silti pitää kävelyn mukana liikkumisessa. Siellä täällä talsimalla kun voi pitää mielen virkeänä ja muistanpa lukeneeni tutkimuksesta, jonka mukaan kävely voi vähentää syöpäriskiä. Lisäksi sen on todettu tekevän hyvää sydämelle ja vahvistavan jopa muistia. 

Vaikka kävely hienoa hommaa onkin, on silläkin nurja puolensa ja eräs tietää sen. Joskus ei vaan luista. On kertoja kun oon lähtenyt pitkälle lenkille ja kyllästynyt kesken leikin. Aika monesti luovuttamisen syynä on ollu sään radikaali vaihtuminen, mutta on myös päiviä jolloin ei vaan oo jaksanut. Likomärkänä pimeästä tienvarresta autonkyytiin noukittuna tai kauppaan katkenneelta lenkiltä haettuna jaksan aina yhtä uskollisesti puolustaa mun maailman tylsintä harrastustani. Kävelylenkki S:n kanssa pelasti tämänkin kolkon, sunnuntai-fiiliksellä täytetyn, marraskuisen iltapäivän. Ja vaikka se eräs on luovuttamisen hetkistä tietoinen ja kävelyä tylsäksi kutsuukin niin onhan askeltaminen silti mahtava laji.


Nautinnollisia viikon viimeisiä hetkiä!

-Jenny

Beibi tykkää lenkeistä. Uniaikaa.