Laulutaidosta yritysvierailuihin

Viikko reissun päällä vierähti. Ihanasti ja oikein nopeasti se menikin. Aika kului töitä hakiessa, shoppaillessa, ihanien ihmisten kanssa hengaillessa ja kahvitellessa. Mikä sen parempaa. Tein niin ihania piristäviä vaatelöytöjä mustan täyteiseen vaatekaappiini. Nyt kevät saa tulla!

 

Tämä päivä alkoi upealla auringonnousulla, mikä loi koulumatkaan aivan uudenlaista fiilistä. Aurinko värjäsi jäänsinisen pilvettömän taivaanrannan punaisen eri sävyihin. En harmikseen saanut otettua kuvia, kun oli niin kiirus ja sormet olisi jäätyneet!

Kova kiire johtui yritysvierailulle lähdöstä. Kuten aina, niin tänäänkin oli otettava tossua toisen eteen kovalla vauhdilla. Onneksi kerkesin perille. Tosin kädet ilmassa heiluen ilmoitin tulostani, juuri ennen kuin muut meinasivat hurauttaa karkuun koulun pihasta. Kyllä hieman nolotti. En ymmärrä, olin herännyt oikein monta tuntia aikaisemmin. Koskaan en osaa olla ennen sitä viimeistä minuuttia paikalla. Dääm. Nyt ei syy "melkein" myöhästymiseen, ollut pelkästään minussa. Kelloni oli minuuttia vaille lähdön autoon saapuessani. Taisi kuskilla olla vissiin hoppu!

Kävimme vierailuilla kolmessa täysin erilaisessa tehtaassa. Yksi valmisti ikkunalaseja, toinen kaikenlaisiin työkoneisiin hyttejä ja kolmas metallisia laitteita sekä osia. Mielenkiintoisia kohteita kaikki. Mahtavaa oli huomata kuinka erilailla sai irti vierailusta, verrattaessa opintojen ensimmäisinä vuosina tehtyihin tutumiskäynteihin. Näköjään jotakin on jo jäänyt mieleen koulun penkiltä! Tehtävänämme oli miettiä oppitunneilla käytyjä asioita käytännön toteutuksessa. Kuinka hyvin yritykset olivat hyödyntäneet tiettyjä toimintamalleja. Löysimmekin paljon opintoihin liittyviä onnistuneita kokonaisuuksia ja ratkaisuja.

Ikkunatehtaan varastossa. En ollut koskaan ennen nähny näin isoja laseja!

Kaikesta seisoskelusta ja tutkailusta sain alaselän ja jalat kipeiksi. Sain vielä tallustaa puoli tuntia koululta kotiin. Matka taittui kyllä mukavasti auringonsäteistä nauttiessa ja alaselän kipu hälveni jo alku matkasta. Jalat olivat kumminkin muusia päästyäni kämpälle. Syömisen, pienen lepuuttelun ja laulutuokion (sori naapurien korvat) jälkeen päätin vielä jumppailla hetkisen.

Nyt jo väsyneeseen suihkun raikastamaan mieleeni juolahti.. Tietäisikö joku hyvää laulunopettajaa Ylivieskasta? Olisi kiva oppia hallitsemaan ääntä hieman. Myös näin ajatellen lähimmäisiä ja naapureita se olisi viisasta. Jotta he eivät joutuisi kärsimään minun pakollisesta laulamisen tarpeesta, nimittäin se iskee aina välistä.

Totta tosiaan, se on viikonloppu taas edessä. Nauttikaa ihmiset!

- Sarlotta

Maailman tylsin harrastus

Tulin just kävelylenkiltä Sarlotan kanssa. Vaunut ja beibi olivat tietenkin matkassa. Näin viikonlopun kunniaksi tarvottiin yhdessä koko lenkki. Yleensä mulla on yksinäinen loppumatka, sen jälkeen kun sisko jatkaa yhtä Pohjanmaan tasaista tietä suoraan ja minä käännyn kotia kohti. Sysipimeä finaalisuora sydän pamppaillen, pimeän kauhuja peläten jäi tänään välistä kun saavuttiin yhtä matkaa meille.

Come on! :D

Mä olen oppinut kävelyn ilon oikeastaan vasta raskauden myötä kunnolla. Kun parikymmentä viikkoa alkoi olla odotusta takana, mua alkoi supistella juostessa. Vaihdoin juoksuaskeleet kävelyyn. Lähes joka päivä, läpi raskauden, mä kävelin. Aina samaa 10 kilsan reittiä. Viikonloppuisin pidemmästi. Aviopuolisoni kuittalee, että mulla on maailman kuivin harrastus ja ehkä mulla onkin, mutta mä kävelen silti. Loppuraskauden kävelin pääosin yksikseni, viikonloppuisin sain välillä kaverin mukaan. Lenkkikaverin kera kilometrit taittuu juorutessa nopeasti, yksin tarpoessa, silloin kun kukaan ei ehdi jaaritella puhelimeen, saattaa joskus puuduttaa. Tänäänkin S:n kanssa suupielet vaahdossa purettiin juttuja ja ohimennen kuljettiin monta kilometriä.

Mutta kaikella on tarkoituksensa ja niin on minunkin kävelemisellä. Raskausaikana tuhansilla askelilla oli positiivisia vaikutuksia. Pystyin liikkumaan läpi raskauden ja palauduin odotuksesta nopeasti. Viikon yli menneen raskauden vikana päivänä ennen käynnistykseen lähtemistä kävin kymmenen kilsan kävelylenkin ja heti sairaalasta kotiin päästyäni pääsin ulos askeltamaan. Koen, että hyvä pohjakunto auttoi vauva-arjessa ja mieli pysyi virkeänä kun ei tullut suurempia taukoja liikkumiseen. Säästyin myös kävelemällä ylimääräisiltä raskauskiloilta. Luulen, että ilman jokapäiväisiä lenkkejä en olisi selvinnyt vauvan odotuksesta. Hormonihöyryt oli hyvä haihduttaa lenkille niin odotusaikana kun sen jälkeenkin.

Pipo päähän ja menoksi.

Tytön syntymästä selvittyäni aloin vähitellen juosta ja riemuitsin kun sain kunnolla hölkytellä hikeä pintaan. Juoksu on mahtavaa! Mutta päätin silti pitää kävelyn mukana liikkumisessa. Siellä täällä talsimalla kun voi pitää mielen virkeänä ja muistanpa lukeneeni tutkimuksesta, jonka mukaan kävely voi vähentää syöpäriskiä. Lisäksi sen on todettu tekevän hyvää sydämelle ja vahvistavan jopa muistia. 

Vaikka kävely hienoa hommaa onkin, on silläkin nurja puolensa ja eräs tietää sen. Joskus ei vaan luista. On kertoja kun oon lähtenyt pitkälle lenkille ja kyllästynyt kesken leikin. Aika monesti luovuttamisen syynä on ollu sään radikaali vaihtuminen, mutta on myös päiviä jolloin ei vaan oo jaksanut. Likomärkänä pimeästä tienvarresta autonkyytiin noukittuna tai kauppaan katkenneelta lenkiltä haettuna jaksan aina yhtä uskollisesti puolustaa mun maailman tylsintä harrastustani. Kävelylenkki S:n kanssa pelasti tämänkin kolkon, sunnuntai-fiiliksellä täytetyn, marraskuisen iltapäivän. Ja vaikka se eräs on luovuttamisen hetkistä tietoinen ja kävelyä tylsäksi kutsuukin niin onhan askeltaminen silti mahtava laji.


Nautinnollisia viikon viimeisiä hetkiä!

-Jenny

Beibi tykkää lenkeistä. Uniaikaa.