Suurin niistä on rakkaus

Pyykkikori pursuaa matkalaukusta purettuja joulureissussa likaantuneita vaatteita. Hyasinttien kuihtuneet kukkavanat on leikattu, vain sipulit ja vihreät lehdenvarret törröttävät maljakoistaan. Keittiön kulhossa eriväristen paperien keskellä lojuu muutama kelvoton joulunami, kookos- ja marsipaanikarkkeja. Hilpeä joulutunnelma tonttulauluineen on vaihtunut vahvasti jääkiekkoselosteiseen koti-iltaan. Saunassa kuurasin lahjaksi saadulla vaniljan tuoksuisella sokerikuorinnalla jumpassa jouluherkkuenergialla kropasta irti tiristetyn hien pois ja nyt istun tukka märkänä puhtaaksi kuurattuna koneen ääressä.

Joulunviettoamme on varjostanut luopumisen tuska. Kuumia kyyneleitä ja kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Omassa lähipiirissäni eräs läheinen nukkui pois. Myös puolison suvussa on surua. Mielessä on pyörinyt paljon ajatuksia elämän rajallisuudesta ja siitä mikä on oikeasti tärkeää. Niin haikeaa kun se onkin, elämä on luopumista. Luovumme monista asioista. Usein tilalle tulee jotain uutta. Kuolema jättää jälkeensä tyhjyyden. Lohduttomuuden keskellä minua auttaa vain vahva usko jälleen kohtaamiseen. Kuolema ei pysty lopullisesti erottamaan.

Nämä jalat vasta haparoivat elämän ensiaskeleita.

Hän on yksi, jota rakkauden sanat eivät riitä kuvailemaan.

Likaisen pyykin voi pestä, hyasintit on mahdollista saada kukkimaan keväällä pihalla uudelleen, kulhon täytän tuoreilla hedelmillä. Joulu tulee vuoden päästä uudestaan. Jääkiekkoselostus olohuoneessa loppuu kai kesään mennessä. Menetettyä ihmistä ei mikään tuo tänne takaisin. Kunpa osaisin osoittaa rakastamilleni tyypeille, miten tärkeitä he ovat. Tänään, huomenna, joka päivä. Vuodessa 365 ”rakastan sua” -viestiä minulta? Ehkäpä mietin vielä. Sillä välin voin vain toivoa, että säkin siellä ruudun toisella puolen muistat kuinka järjettömän paljon joku sua rakastaa. Ääneen hän ei välttämättä sitä osaa sanoa, mutta usein tippa linssissä ajattelee. Kirjoittaa ehkä viestinkin usein, muttei kehtaa inflaation pelossa lähettää sitä joka kerta eikä ehkä kertaakaan. On mieletöntä, että joku niin hulluna välittää. Muistan kuinka jo lapsena iltarukouksessa tunsin riittämättömyyttä rakastamisessa. Pyysin Taivaan Isää suojelemaan äitiä ja iskää. Ja sisaruksia. Ja sukulaisia. Ennen nukahtamista piti vielä luetella kaverit ja lähes kaikki tuntemani ihmiset, eläimiä unohtamatta. Niinpä. Mutta on silti parhainta, että on niitä joita yyberisti rakastaa.

Olimme tänään todistamassa kahden ihmisen välistä rakkautta kauniiden häiden merkeissä. Mieleen nousi oma hääpäivä reilun vuoden takaa. Haluan toivottaa oikein rakkaudentäyteistä viikonloppua jokaiselle! Ei säästellä kauniita sanoja eikä lämpimiä ajatuksia, kun meillä on mahdollisuus jakaa niitä.

<3 Jenny

Lovella -jo reilu vuosi.