Jouluaatto. Kinkun tuoksu leijailee nenääni herättäen minut. Venytellen, haukotellen avaan silmäni ja nousen innoissani uuteen päivään. Tänään kauan värkkäämäni teokset pääsevät oikeuksiinsa.
Päätimme hyvissä ajoin ennen Joulua, että pyrimme tekemään
lahjat itse. Ei osteta valmiita, kalliita paketteja, vaan luomme lahjoillemme
ihan omanlaisen arvokkuutensa omien pikku kätösiemme kautta.
Niinpä päätin ja sain aikaiseksi DIY-lahjan siskon pojalle.
Rakensin paloista Lasse Lentokoneen. Tein suun, silmät ja nenän. Kirjoitin
tarinan ja kuvitin sen. Paketoin koneen ja kirjan erikseen.
Poika aukaisi ensimmäisen paketin ja pidimme
satuhetken, jonka päätteeksi hän löysi kirjassa seikkailleen koneen toisesta
kääröstä.
Kirjan kansi |
Paketin sisältö |
Kuvitusta kirjasta |
Tirppanalle rannekoru |
Rakastan lahjoja. Niin saadut kuin annetut ovat lähellä
sydäntäni. Lapsena tärkeää oli saada niitä, mutta nyt vanhempana parasta on
antamisen tuottama hyväolo itselle sekä nähdä ilo ja yllätys toisen kasvoilla.
Hauskaa Joulua kaikille tasapuolisesti,
toivotellen
Sarlotta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)