Pakkasenkukkia

Hyvät lukijat! Alkuun kumarran syvään ja haluan antaa valtavan suuret kiitokset kaikesta palautteesta, mitä olemme saaneet KauppaSuomessa julkaistun blogiesittelyn jälkeen! Kiitos! Toivottavasti pysytte mukana jatkossakin!

 Olen aamukuudesta asti istunut bussissa. Äsken saavuin Ouluun. Täällä vaihtuu kulkupeli ja matka Lappiin uudenvuoden viettoon jatkuu. Hrr, tätä kylmyyttä. Aamulla kun lähdin Jyväskylästä joulunvietosta, oli pelottavan pimeää ja viileää. Pakkanen narskui kenkien alla ja varpaat taistelivat kengissä kohmeutta vastaan. Loistavia pakkasenkukkia ja minä, joka unohdin hanskat. Kehon tutina ja hampaiden kolina yltyivät sitä mukaa kun saavutin bussipysäkkiä. Asteita Keski-Suomessa oli ainakin -20, tuntui kuin -35. Bussiin selviydyttyäni tunsin samaa voittajafiilistä kun joka kerta selviydyttyäni hengissä pakkasesta lämpimään. 

Keski-Suomessa, hiihtoladulla.

Aurinkokin pilkahti hiihtolenkillä!

Välillä sitä miettii ja ihmettelee, et miksi ihmeessä sitä asuu täällä Suomen pimeässä pakkasilmastossa. Nuorempana pohdin asiaa vielä enemmän. Sen jälkeen kun olin Brasilian lämmössä lähes puoli vuotta, kylmyyden kangistamat hetket saavat minut palaamaan noihin mietteisiin. Olen yrittänyt opettamalla opettaa itseäni katsomaan noita tilanteita uusin, erilaisin silmin. Suljen silmät silloin kun tuntuu pahimmalta ja avaan ne uudestaan. Katson ympärilleni. Katson tarkemmin kuin aikaisemmin. Yleensä aina löydän jotain kaunista ja huomiotta jäänyttä. Usein päivän tai tilanteen pelastus on jokin pieni asia. Se voi olla auringonpaiste, vehreyttään kukkiva pelto (joita pohjanmaalta löytyy), soliseva joki tai lumen huurruttama puu. Tänä aamuna näin kimmeltävät pakkasenkukat.

Mun uusin harrastus!

Aion matkustella vielä elämässäni paljon, toivottavasti ympäri maailmaa. Kumminkaan aina siihen ei ole mahdollisuutta. Enkä koskaan voisi, enkä haluaisi jättää tätä maata kokonaan taakseni. Niin paljon hyvää täällä on. Kaukana ikävöin aina koti-Suomea. Perhe, ystävät ja veri ovat juurruttaneet minut tähän maahan. Tänä aamunakin löysin lähtiessä meikkilaukusta kirjeen tärkeältä ihmiseltä ja minulle tuli niin hyvä mieli. Etsitään ja huomataan elämän pieniä ihmeellisyyksiä ja ilon aiheita!

Hyvää alkavaa vuoden alkua toivottaen 

Sarlotta
 

Suurin niistä on rakkaus

Pyykkikori pursuaa matkalaukusta purettuja joulureissussa likaantuneita vaatteita. Hyasinttien kuihtuneet kukkavanat on leikattu, vain sipulit ja vihreät lehdenvarret törröttävät maljakoistaan. Keittiön kulhossa eriväristen paperien keskellä lojuu muutama kelvoton joulunami, kookos- ja marsipaanikarkkeja. Hilpeä joulutunnelma tonttulauluineen on vaihtunut vahvasti jääkiekkoselosteiseen koti-iltaan. Saunassa kuurasin lahjaksi saadulla vaniljan tuoksuisella sokerikuorinnalla jumpassa jouluherkkuenergialla kropasta irti tiristetyn hien pois ja nyt istun tukka märkänä puhtaaksi kuurattuna koneen ääressä.

Joulunviettoamme on varjostanut luopumisen tuska. Kuumia kyyneleitä ja kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Omassa lähipiirissäni eräs läheinen nukkui pois. Myös puolison suvussa on surua. Mielessä on pyörinyt paljon ajatuksia elämän rajallisuudesta ja siitä mikä on oikeasti tärkeää. Niin haikeaa kun se onkin, elämä on luopumista. Luovumme monista asioista. Usein tilalle tulee jotain uutta. Kuolema jättää jälkeensä tyhjyyden. Lohduttomuuden keskellä minua auttaa vain vahva usko jälleen kohtaamiseen. Kuolema ei pysty lopullisesti erottamaan.

Nämä jalat vasta haparoivat elämän ensiaskeleita.

Hän on yksi, jota rakkauden sanat eivät riitä kuvailemaan.

Likaisen pyykin voi pestä, hyasintit on mahdollista saada kukkimaan keväällä pihalla uudelleen, kulhon täytän tuoreilla hedelmillä. Joulu tulee vuoden päästä uudestaan. Jääkiekkoselostus olohuoneessa loppuu kai kesään mennessä. Menetettyä ihmistä ei mikään tuo tänne takaisin. Kunpa osaisin osoittaa rakastamilleni tyypeille, miten tärkeitä he ovat. Tänään, huomenna, joka päivä. Vuodessa 365 ”rakastan sua” -viestiä minulta? Ehkäpä mietin vielä. Sillä välin voin vain toivoa, että säkin siellä ruudun toisella puolen muistat kuinka järjettömän paljon joku sua rakastaa. Ääneen hän ei välttämättä sitä osaa sanoa, mutta usein tippa linssissä ajattelee. Kirjoittaa ehkä viestinkin usein, muttei kehtaa inflaation pelossa lähettää sitä joka kerta eikä ehkä kertaakaan. On mieletöntä, että joku niin hulluna välittää. Muistan kuinka jo lapsena iltarukouksessa tunsin riittämättömyyttä rakastamisessa. Pyysin Taivaan Isää suojelemaan äitiä ja iskää. Ja sisaruksia. Ja sukulaisia. Ennen nukahtamista piti vielä luetella kaverit ja lähes kaikki tuntemani ihmiset, eläimiä unohtamatta. Niinpä. Mutta on silti parhainta, että on niitä joita yyberisti rakastaa.

Olimme tänään todistamassa kahden ihmisen välistä rakkautta kauniiden häiden merkeissä. Mieleen nousi oma hääpäivä reilun vuoden takaa. Haluan toivottaa oikein rakkaudentäyteistä viikonloppua jokaiselle! Ei säästellä kauniita sanoja eikä lämpimiä ajatuksia, kun meillä on mahdollisuus jakaa niitä.

<3 Jenny

Lovella -jo reilu vuosi.