maanantai 12. tammikuuta 2015

Bikinikuntoon?

Viime kevään ja kesän Brasilian matkalta. Odottaen jo ensi kesää!
Näissä maisemissa tuli vietettyä suurin osa joululomasta. Nyt nokka kohti kesää. Tää lumisuus ei kestä enään kauan!

Kaivan tulostamani paksun nivaskan jumppaohjeita matkalaukkuni pohjalta. Kaksi viikkoa on kulunut tuhlaamatta ajatustakaan niille. Pitkä joululoma sai minut unohtamaan uskomattoman australialaisen personal trainerin, Kayla Itsinesin sekä hänen kuntoiluoppinsa. Ennen joulua jo hieman aloittelin, mutta päätin aloittaa vuodenvaihteen jälkeen täysillä alusta Kaylan 12 viikon BikiniBody-ohjelman. Saavutetut lihakset ja kunto ovat varmasti jo kaikki kadonneet tämän tauon myötä, mutta nyt uusin voimin jumpan pariin.




Etsin oikean paperin juuri tälle viikolle ja päivälle. Luvassa on vatsalihas- ja syketreeniä. Kaksi neljän liikkeen sarjaa, kumpikin suoritettuna pari kertaa seitsemän minuutin aikana niin usein kuin itselle mahdollista. Näpäytän ajastimen käyntiin puhelimestani ja aloitan.

Vuorossa on ensimmäisenä kädet lattiaan, jalat kyykkyyn ja siitä hypäyttäen ne suoraksi taakse. Tätä toistaen kaksikymmentä kertaa. Sen jälkeen vatsalihaksia maaten lattialla ja nostaen käsiä ja jalkoja kohti kattoa. Kolmantena hyppynarulla hyppelyä kaksi minuuttia ja viimeisenä lisää vatsoja. Toistaen näitä neljää seitsemän minuutin ajan, jonka jälkeen juomatauko 30 - 90 sekuntia. Sarja alkaa uudelleen. Tämän jälkeen en kykene kiivalta hengitykseltäni edes puhumaan. Hiki on kovasti jo pinnassa. Mieli halajaa lisää sykettä ja hikeä uusien liikkeiden ja kierroksen alkaessa.

Loppupään liikkeet sujuvat kangerrellen. Lihakseni eivät kykene enää toimimaan. Viimeisen liikkeen päätyttyä jään maahan makaamaan puolikuolleena lihasten tärisyttäessa ja värisyttäessa kroppaa. Mieli on tyhjentynyt kaikista maailman murheista ja asioista. Edorfiini virtaa suonissa. Mulla on hyvä olo. Ehkä mä jaksan vetää tän 12 viikkoa läpi vaikka vasta ekoja päiviä mennään!

Kayla Itsines lupaa bikinikunnon kahdentoista viikon treenin ja ruokavalion avulla. Miksipä sitä ei kokeilisi? Ohjelma on erittäin helppo ja edullinen toteuttaa, sillä jumpan voi tehdä kotona. Neljä kertaa seitsemän minuutin circuitia tekee yhteensä 28 minuuttia jumppaa päivässä! Kuulostaa tosin helpommalta kuin todellisuudessa on, mutta kätevää silti.

Kuka lähtee mukaan? :D

Lisätietoja: http://www.kaylaitsines.com.au/ .
Kaylaa voit seurata instagramissa @kayla_itsines

- Sarlotta
Ruokaohjelma lupaa näinkin herkullista aamupalaa!


2 kommenttia:

  1. Täällä alkaa kesäksi kuntoon-projekti, pitää tutustua tarkemmin olisiko se tämä. Tiedätkö saako ohjelmaa suomeksi? Millaisia ruokia siihen kuuluu? Kiitos vastauksista. :)

    VastaaPoista
  2. Hei, ohjelma on hyvin selkeellä englannilla. Ongelmien ilmetessä, multa voi ainakin kysyä!
    Ruoka on hyvin normaalia ja monipuolista, riisiä, lihaa, hedelmiä, vihanneksia (tarkoilla annostuksilla). Voi noudattaa joko hyvin tarkkaa ruokaohjelmaa tai suunnitella itselleensä sopivamman.
    Toivottavasti otat haasteen vastaan ja päädyt Kayla-treenin pariin! ;)
    - Sarlotta

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)