tiistai 2. elokuuta 2016

Kesäloman loppu ja viikonlopun retket




Kesäloma loppui ja työt alkoivat. Haikeana selailen kameran muistikorttiin tallennettuja valokuvia kesälomapäivistä. Nyt kauniit kiireettömät kesäaamut ja -illat ovat muisto vain. Syksy vaanii jo alkaneissa sadekuuroissa ja ukonilmoissa, kylmenevässä merivedessä sekä aikataulutetussa arjessa. Olen kuitenkin päättänyt ylläpitää hyvää mieltä ja kiireettömyyttä koti-illoissa arjen aikatauluista huolimatta. Kieltämättä arkikin on ihan mukavaa. Ei herkutteluiltapaloja, myöhäisiä valvomisia ym. Eilen jopa nautin arkisen kuntosalitreenin aiheuttamasta voimattomuuden tunteesta. Vastoin kaikkia omia sääntöjäni lämmitimme lasten kanssa saunan ja juoksimme saunasta uimaan monta kertaa. Olen opetellut olemaan hermostumatta tiskeistä pöydällä, pyykkivuoresta kodinhoitohuoneessa, murusista keittiön pöydän alla. Kaikilla on parempi olla jos pöytää pyyhkii äiti, joka edes yrittää näyttää hyväntuuliselta. :)




Olimme viikonloppuna veneilemässä kahteen kertaan. Kotikaupunki näytti meille kauneutensa mereltä päin. Ensimmäisellä kerralla jätimme veneen kaupungin vierassatamaan ja kävimme vähän ostoksilla sekä haimme iltapalaa veneretkelle. Lapsetkin nauttivat, sillä vesillä liikkujia oli niin paljon liikkeellä. Kanssamme kauniissa kesäillassa keinuivat niin kumiveneet, soutuveneet kuin miljoonajahditkin - osa nauttimassa osaansa festaritunnelmasta, joka kulkeutui merelle soivan musiikin tahdissa.





Yksi lava näkyi ja kuului merelle asti.


Auringon laskussa.





Lastemme ehdoton lempiherkku: valkosipulituorejuusto ja ruissipsit.


 



Juuri ennen auringonlaskua pysähdyimme kahlaamaan hiekkadyynille.


Sunnuntai-illan veneretken saaliiksi saimme ämpärillisen ahvenia. Lähdimme nopealle kalareissulle mato-onkinemme, mutta maltoimme lähteä kotimatkalle vasta parin tunnin kalastuksen jälkeen kaatosateessa. Kalaonni todella suosi meitä! Eilen saimme lasten kanssa kiitollisina maistella itse onkimiamme kaloja, jotka annoimme mummulle ja papalle. Pappa oli perannut koko saaliin ja mummu paistanut. Minulla on vielä opettelua tuossa kalanperkauksessa...


Mutta, valokuvat säilyvät ja mieli on täynnä muistoja, arki jatkuu! Tavallisista viikonpäivistäkin voi onneksi tehdä mahdollisimman kiireettömiä ja mukavia!


Aikaansaavia työpäiviä meille kaikille töihin palanneille!




<3: Janika