sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Uuden vuoden kynnyksellä! :)




Tervehdys vuoteen 2016! Uusi vuosi on toivotettu tervetulleeksi ja vanha vuosi taputeltu. Näin tammikuussa on virkistävää ajatella, että voi alkaa elämään uutta vuotta uusilla päätöksillä ja uudistetuilla tavoitteilla. Meidän perheessä tehtiin uudenvuodenlupauksia, joissa todella on tarkoitus pysyä. Mieheni kanssa päätimme muun muassa ulkoilla ja liikkua paljon, niin lasten kanssa kuin kumpikin itseksemme. Olemmekin luistelleet, hiihtäneet ja laskeneet mäkeä lähes päivittäin -pakkasesta huolimatta! Uudessa kodissa on tilaa liikkua myös sisällä. Alakerran aulassa raikuu mailapeli nytkin -äidin sisustushimo saa luvan vain haaveilla pikkumaalien sekä jumppamattojen raivaamisesta. Iltaisin meillä saa juosta ja jumpata. Eräs ilta vain antauduin alakerran sisustamisen suhteen. Olin juuri itse jumpannut itseni likomäräksi lasten majaleikin aikana ja endorfiineissäni menin lupaamaan perheen pojille lisää "pelitilaa" alakerrassa. Meidän perheessä liikunta on intohimo, näkyköön se kodin sisälläkin!


Tänään pakkasta oli hurjat 24 astetta. Meidän oli tarkoitus olla sisällä ja odotella ystäväperhettä kylään. Olohuoneen ikkunasta  näkyvä maisema muutti kuitenkin löhöilysuunnitelmat. Lapset halusivat hiihtämään tai luistelemaan. Päätimme lähteä kokeilemaan oman rannan jäätä. Hetken aurauksen jälkeen jäällä auringon kirkkaiden säteiden piristäminä luisteltiin jo posket punaisina. Päivän edetessä jäälle haettiin lämmintä kaakaota ja luistelureittejä aurattiin lisää. Saimme seuraksemme myös muita lapsia ja aikuisia. Pakkanen ei haitannut, sillä merellä ei tuullut lainkaan.


Meillä oli kerrassaan upea luistelupäivä! Lasten kehitystä oli jälleen uskomatonta seurata. Kaksivuotias tyttäremme on yllättänyt meidät vanhemmat täysin. Ajattelimme, että hän aloittaisi luisteluharjoitukset vasta ensi vuonna, 3-vuotiaana. Tyttö päätti kuitenkin itse luistella jo tänä talvena. Hän sai kerran kokeilla isonveljen  kakkosluistimia. Vaikutuimme niin, että ostimme neidille omat luistimet. Temperamenttinen ja päättäväinen tyttö liukuu jo hienosti hokkareillaan, nousee itse ylös kaatumisen jälkeen ja ennenkaikkea NAUTTII luistelusta!




Olosuhteet luisteluun olivat pakkasesta huolimatta lähes täydelliset!




Luistelemaan!




Työssäkäynti ja lapsiperheen hektinen arki liikuntaharrastuksineen on täyttä elämää. Blogi on usein mielessä ja kirjoitukset pulppuavat puolivalmiina päässä. Vuorokauteen mahtuu kuitenkin vain 24 tuntia, joista nukkumiseenkin on varattava osansa. Toivon, että ehdin bloggaamaan useammin. Olen kuitenkin itselleni armollinen -kaikkeen ei voi ehtiä. Tällä hetkellä elämässä tärkeintä ovat läheiset ihmiset. Liikunnan lisäksi kirjoittaminen on intohimoni -ehkä joskus minulla on aikaa kirjoittaa enemmän...


Aikaa on aina siihen, mikä on tärkeintä.


Ihanaa alkanutta vuotta kaikille! <3 <3 Lisää uudenvuodenlupauksistani seuraavassa postauksessa.


Uudenvuoden yö -16!

<3: Janika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)