tiistai 19. tammikuuta 2016

Päätöksistä puhtain! :)


Heippa!



Meillä sairastetaan, joten minulla on aikaa kirjoittaa. Todettakoon, että tänään on erityisen kurjaa olla vatsataudissa olevan lapsen äiti. Voin luvata, että tämän kokemuksen jälkeen olen erityisen tarkka siitä, että lähellä olevani lapset niin työpaikalla kuin vapaa-ajalla eivät oireile mahatautia. En enää koskaan halua tätä karmeaa patjat ja matot sotkevaa sekä pienen ihmisen näännyttävää vitsausta kotiimme. Huoh, oma vatsa on jo pelkästä hajustakin sekaisin..


No, mutta lupasin kirjoittaa uudenvuodenlupauksistani lisää. Pieni potilas nukkuu ämpärin vieressä levitettävällä puusohvalla. Puoliksi juotu Jaffa-lasi nököttää orpona pöydän kulmalla. Ulkona on jo pimeää. Kun katson tuota näkyä, tekisi mieli kirjoittaa rakkaudesta. Rakkautta ei onneksi tarvitse päättää. Se tulee luonnostaan. Puhtaus, se on päätöksen paikka. Päätin nimittäin ikuisen tammikuun kestävän paastoamislupauksen sijaan aloittaa "kemikaalittomuuskuurin". Aivan, kemikaalittoman elämän. Viime vuodet olen keskittynyt taisteluun vartaloon kertyvää rasvaa vastaan. Tänä vuonna opettelen elämään niin, ettei kehoni kuormittuisi tulevaisuudessa niin monista myrkyistä ja kemikaaleista.


Erityisesti kosmetiikasta imeytyy ihmiskehoon satoja kemikaaleja. Kosteusemulsiot, hajuvedet, shampoot, meikit sekä hiusvärit ja muut myrkkyseokset ovat minulta kiellettyjä ilman todellista sisällysluettelon "syyniä". Pyrin puhtauteen siinä määrin, että suosin luonnonmukaisia tuotteita ensisijaisesti. Esimerkiksi ihon kosteuttamiseen ja kasvovoiteeksi käytän vain luonnonöljyjä: oliiviöljyä sekä kookosöljyä. Deodoranttia en aio käyttää enää koskaan. Kemikaalikammoni kohdistuu erityisesti päivittäiskäytössä oleviin hygienia- ja kosmetiikkatuotteisiin. Tiesittekö, että suuri osa meistä levittää joka päivä ohuisiin kainaloihoihinsa alumiinia sekä erilaisia hormonihäiritsijöitä, joiden epäillään aiheuttavan niin syöpää kuin esimerkiksi hedelmättömyyttä!


Hui! Kainalot hikisinä kipsutin lähimpään luontaistuotemyymälään ja ostin itselleni mineraalikividödön -kauniin jääkimpaleennäköisen hygieniatuotteen, jossa ei ole alumiinia, ei parabeeneja eikä ympäristöhaittoja! Mineraalikiveä kastellaan ja hierotaan kainaloihin. Hyvältä on tuote tuntunut. Ei kutise eikä kirvele. Kuntosalitreeniä, hikilenkkiä tai siivouspäivää mineraalikivi ei kestä, mutta normaalissa arjessa menettelee. Kiveä on tärkeää huuhtoa hyvin sekä ajoittain hioa hiekkapaperilla, jotta teho säilyy. Olen oppinut hallitsemaan hikoiluani. Riittävä vedenjuominen vähentää hienhajua kuten myös puhtaat kainalot ennen treeniä sekä puhtaat treenivaatteet (pesty  yli 60 asteessa).




Ei muuta kuin omista kainaloista oppimaan. Hikoilun hallitseminen ilman kemikaaleja vaatii itsensä tutkiskelua sekä erilaisten luontaistuotteiden kokeilua. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan mineraalikiveä kemikaalittomiin kainaloihin!






Auringonvaloa pakkaspäiviin!

<3: Janika

3 kommenttia:

  1. Vau mikä päätös. Tota dödö juttua olen itsekki pohtinu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oikeastaan vasta päätöksen tehtyäni huomasin, että minulla oli edessä todellinen elämänmuutos. Koen oloni kuitenkin oikeasti puhtaammaksi. Olen päivä päivältä enemmän sitä mieltä, että kemikaalien minimoiminen arjessa on todella kannattavaa! :)

      Jep, dödöt pohdituttavat.. :)

      -Janika-

      Poista
  2. Heippa:) hienoa että päätit aloittaa kemikaalittoman "elämän"! :) olen yhden firman jälleenmyyjä joka myy täysin luonnontuotteita, myrkyttömiä yms. Löytyy hygieniasta kasvojenhoito tuotteisiin ja paljon muuhunkin! :) joskiinnostaa voin laittaa sulle viestiä :) terveisin Kati

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)