Marraskuuta on eletty jo kohta kolmannes ja joulu lähestyy. Pikkujoulukausi on käynnistymässä! Itse olen jo yhdet pienet joulut juhlinut, vielä muutamat ovat edessä! En yleensä ole pikkujoulutyyppiä, mutta näin raksaprojektin erakoittamana on ihana ajatella ajanviettoa ystävien ja kavereiden kanssa. Tänä vuonna odotan jouluakin enemmän kuin muulloin. En niinkään jouluruokia tai joululahjahärdelliä saati ostohysteriaa. Odotan sitä, että olisi aikaa olla läheisten kanssa, ilman jatkuvaa aikatauluttamista.
Kävimme viikonloppuna Ikeassa. Suuressa talossa tarvitaan loputtomasti säilytyskalusteita sekä muuta käyttötavaraa, joten ostettavaa oli! Toimme Ikeasta myös pienen palan joulua uuteen kotiimme. Löysimme nimittäin olohuoneen ikkunaan ihastuttavan kuparinvärisen joulutähden! Yksinkertainen ja selkeä metallitähti oli myös "hörsylöitä" inhoavan miehenkin mieleen.Tähden ripustaminen ikkunaan oli tosin tunteiden taistelu, sillä johto oli aivan liian pitkä! Meillä on olohuoneessa keskimmäisen ikkunan päälle asennettu pistorasia juurikin jouluvalojen ripustamista varten. Olohuoneeseen ei ole kuitenkaan vielä asennettu sinne suunniteltuja lamelleita, joten ylipitkä johto jäi kurjasti roikkumaan myttynä pistorasian viereen. Sähkömiehen mukaan johdon lyhentäminen ei ollut mahdollista, joten jouduin tekemään kompromissin ja asentamaan tähden eri ikkunaan ylösalaisin. Näin johto kulkee huomaamattomammin sohvan takana lymyilevään pistorasiaan. Kaikesta huolimatta tähti on oikeenkin kaunis! Se täydentää hyvin olohuoneen kuparinväristä valaisinmaailmaa.
Kimmeltävää marraskuista keskiviikkoiltaa meille kaikille! Nautitaan kodeistamme ja sytytellään kynttilöitä sekä koristevaloja! Tämän pikapostauksen jälkeen lupaan postata vielä tällä viikolla. Mies lähtee reissuun ja meillä on lasten kanssa aikaa. Jos lähdettäis vaikka retkelle... :)
-Janika-
Löytyipäs täältä kaunis blogi :)
VastaaPoistaPitää itselläkin alkaa miettimään jo tähden laittamista ikkunaan :)
Kiitos! :)
PoistaNäimpä! Pikku hiljaa joulua esiin... :)
-Janika-
Janika, sä olet ihana! Mahtava iso talo design-lamppuineen ja Vepsäläisen kalusteineen ja sä kirjotat Ikean kympin arvoisesta joulutähdestä! Näytä vähän teidän kotia täällä, pliis! :)
VastaaPoistaFrendi ;)
Kukahan frendi se siellä makeilee? ;) Kiitos kehuista! :) Mulla on tarkoitus kertoa täällä arjen pienistä iloista ja fiilistellä. En kuvaa meidän kotia (ainakaan vielä) kokonaisuudessaan. Toi "kympin tähti" on musta tosi kaunis ja pelasti meidän melko harmaan päivän! :P
PoistaKatsotaan miten ton sisustuskuvaamisen kanssa edetään.. ;) Mä oon nykyään niin kriittinenkin sisustuksen ja kuviaamisen suhteen "suuremmissa linjoissa", että en kelpuuta itseäni kuvaamaan. Lisäksi lasituksia puuttuu muutamasta kohtaa taloa, tauluhyllyjä, listoja ym., jotka haluan valmiiksi ennen kuvaamista. :)
<3: Janika