maanantai 16. marraskuuta 2015

Retki-iloa tuulessa ja tihkusateessa!




Niin se viikonloppu vierähti ja minun postaukseni jäi tekemättä. Anteeksi! Tekosyynä voin kertoa, että minulla on takana yh-viikonloppu, sillä mies oli reissussa. Lasten sekä siskoni Sarlotan kanssa vietimme mukavan viikonlopun lenkkeilyn, shoppailun sekä yhdessäolon merkeissä. Sunnuntai-illalla kaffittelimme vielä sukulaisten kera hyvän fiiliksen ja vähän myös Janikan nimipäivän kunniaksi.

Ainiin, kävimmehän me myös retkellä! Retki suuntautui läheiselle uimarannalle. Eväinä oli leipää, suklaasikareita ja kaakaota. Njamskis! Testasimme myös lasten päiväkotikuvista teetettyjä termosmukeja. Mukit pitivät mainiosti retkikaakaot lämpiminä reilun tunnin ajan. Lapsista oli hauskaa juoda mukeista, joissa virnistelivät omat kasvot.








Retkisää oli hieman tuulinen. Vettä tihkui jonkun verran taivaalta. Meri oli hyisevän tumma ja aikuisen silmissä kaikkialla oli kalseaa, harmaata. Kaksi pientä retkeilijää olivat kuitenkin täynnä naurua ja retki-iloa! Lasten silmät näkivät rannan hiekassa tiikerin jälkiä ja perhosen jalkoja. Raikkaassa ulkoilmassa eväätkin katosivat pieniin hymyileviin suihin!




Tiikerin jälkiä...




Kaakaota ei voi tietystikään juoda sotkematta. Pahimmat suklaatahrat ulkovaatteista pyyhittiin paperiin.






Retkemme oli onnistunut ja sen jälkeen pienempi retkeilijä nukahti helposti päiväunille. Isomman kaverin kanssa jatkoimme sisällä piirrellen eläinten jälkiä paperille.


Elämän onnelliset hetket syntyvät pienistä asioista. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! Toivotaan lumisadetta. Valkoisella hangella retkeily vasta olisikin timanttista -eikö?!






<3: Janika

2 kommenttia:

  1. Mukavaa on ollut lukea teidän blogia, liian harvoin tulee kommenttia jätettyä. Täytyypä yrittää ryhdistäytyä. Blogistani löytyy haaste teille :) Kiitos ja anteeks :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja haasteesta! :) Jätinkin sun blogiin kommenttia... 😀 -Janika-

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)