Olin kauan väkertänyt erästä merkityksellistä työtä koneen ääressä. Keskittyneesti istunut ja tuhertanut. Tuli palauttamisen aika ja - tadaa! Joko meidän internet-yhteys,tai sähköpostini, petti minut. Raivoissani tiuskin tietenkin kämppikselleni, jolla on tietokoneasioissa parempi tuntuma niissä näpeissä, joissa sillä on merkintä sen kerran tahtoneen yhdessä mun kanssani. Siinä se istui ja ihmetteli mesoamistani, yritti auttaa, mutta kun ei siitä nyt ollutkaan asiassa viisaammaksi, meni raivottaren tieltä sivummalle. Sisälläni kuohui ja olin jo lähes varma, että koko homma katosi virtuaalimaailmaan. Sovittu tuotoksen palautusaika meni säätäessä umpeen ja itkin. Raivoissani manasin, että pitääkin asua näin maalaiskaupungissa, missä ei edes netti toimi! Ja kuinka mulla voi olla näin onneton tuuri! Vihaisena kuin ampiainen taoin näppäimistöä tuloksellisesti, sillä tekeleeni ilmaantui ruudulle. Hieman lisää säheltämistä ja loppujenlopuksi sain postin eteenpäin. Helpottuneena keitin kahvit ja istahdin alas. Anteeksi muru.
Vaikka sitkeästä flunssasta toipilas olenkin, sai verhon takaa kurkkiva aurinko kosittua minut toverikseen raikkaaseen ulkoilmaan. Päätin lähteä tuulettamaan tunnekuohun sekoittamaa päätäni monen päivän tauon jälkeen kävelylle. Ei ollut ilolla rajoja kun askelsin valoisassa kevätsäässä. Pulppusin riemua jalkakäytävällä, millä valui yöllä sataneen lumen jälkeensä jättänyt sulamisvesi. Pieni naurunaama kikatti rattaissa aina kun kutitin lapasella sen nenänpäätä, ja tutkivasti ihmetteli omia kevyempiä tumppujaan. Hyväolo venytti naamani hymyyn, kyllä ulkoilu on ihanaa!
Jossain matkaa lenkkiseura uinahti vällyjen alla ja uppouduin radiokanavien tarjontaan. Ajatuksissani taivalsin eteenpäin enkä edes huomannut kuinka kevään ihanuus oli äkkiä vaihtunut sen kamaluuteen. Aurinko oli painunut pilven taa ja vesipisaroita oli kaikkialla. Trikoot liimautuivat jalkoihin kiinni ja ohuenohut kevättakki muuttui märästä astetta tummemman sävyiseksi. Pikkukaveri peiton alla sai vaunujen ylle sadesuojan ja tuhisi tyytyväisenä. Lisäsin tahtia. Vesi maalasi silmälasien linssien eteen maailmasta ruskeanharmaan, surullisen väriseoksen. En nähnyt mitään. Kirosin koko lenkin ja syvän inhon ja ärsytyksen vallassa puuskutin eteenpäin. Että voikin olla perseestä!
Yhtäkkiä jotain maagista tapahtui. Korvanapeista tärykalvoille värähtelevät ääniaallot saivat ihanan, jännittävän, odottavan, kutkuttavan fiiliksen aikaan. Menin ajassa taaksepäin ja nuoruusvuosien lempilaulu vei mut kesäiseen Helsinkiin. Mulle tuli aurinkoinen olo ja olin hetken siellä. Jälleen äärimmäisen kauniisti aurinko laskeutui taivaanrannan taa jossakin tuoden tilalleen odottavan kesäillan taikaa. Kaikki oli niin jännittävää, niin mahdollista ja niin hyvin. Kylmien pisaroiden sekaan läikähti lämpimiä ja suolaisia tippoja. Minä, sisko, kaverit ja se unohtumaton kesä!
Ulkoisesti ja sisäisesti puhdistautuneena aukaisin kotioven. Kyllä mulla on vaan hyvä elämä, vitsit että mä rakastan tätä! Sisällä kohtasin toiset kasvot. Ne hymyili.
Iloista, onnellista, rentouttavaa ja rakkaudentäyteistä viikonloppua! <3
- Jenny -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)