Kevätfiiliksissä siivosin tässä yksi päivä keittiön kaappeja ja käsiin osui psylliumia. Siitä innostuneena päätin kokeilla jotain uutta vähähiilarista ruokareseptiä. Löysin näppärän munakasrullan ohjeen, mikä maistuikin hyvältä.Tosin ens kerralla pitää kokeilla lihatäytettä kastikkeella, jäi vähän aneemiseksi makuelämykseksi täyte kasvis-raejuusto-kombolla. Pohja oli niin hyvää, että tein siitä vielä "tortilla"-pohjia, joihin laitan väliin fiiliksen mukaan mitä sattuu. Ajattelin jakaa ohjeen tänne, jos joku haluaa kokeilla. Perunakuidun korvasin perunajauhoilla. Psylliumin ansiosta rakenteesta tulee kiinteämpi.
Munakasrulla:
Pohja:
4 isoa kananmunaa
2dl maitoa
1/3dl perunakuitua /minä:perunajauhoja
2tl psylliumia*
1 sipuli
1 porkkana raastettuna
1tl suolaa
2dl maitoa
1/3dl perunakuitua /minä:perunajauhoja
2tl psylliumia*
1 sipuli
1 porkkana raastettuna
1tl suolaa
Täyte:
Mitä mieli tekee!
Minä laitoin tällä kertaa:
250 g pannulla paistettuja, maustettuja kasviksia
2 dl raejuustoa
Pohjan ainekset sekoitetaan kaikki yhteen, kaadetaan leivinpaperoidulle uunipellille ja paistetaan 200 asteessa uunin keskitasolla kunnes pinta on saanut hieman ruskeaa sävyä. Pohjan kypsyessä on aikaa tehdä täyte. Valmiin pohjan päälle levitellään täyteainekset ja rullataan herkku kääretortun malliin.
Vieläkään ei psyllium pääse osaksi jokapäiväistä ravintoa, mutta siitä on kiva kokkailla kuitupitoisempia gluteenittomia ruokia ja leivonnaisia. Psyllium on jänönratamon kuivattua siemenkuorta. Se hellii vatsaa ja sisältää runsaasti liukoista ravintokuitua. Pienet, mauttomat ja hajuttomat siemenet ovat hyvin kevyitä, 2 grammaan psyllium-jauhetta vaaditaan 1000 siementä. Psylliumia voi käyttää kuitulisänä esimerkiksi ummetuksen hoidossa. Jauhetta saa hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista.
Kuva:http://www.anitaspaardenwereld.nl/index.php/nieuws-menu/gezondheid-menu2/1131-combinatie-psyllium-en-magnesium-meest-effectief-tegen-zandkoliek |
Tämmöisistä minikokoisista ryyneistä kirjoittelen näin kevään korvalla. Eikun pieniä munia nielemään, jos ei vatsa toimi! Mikäli löytyy hyviä Psyllium-reseptejä niin kiitollisena otan vastaan! Hyvää viikon alkua!
-Jenny-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)