Hirvikolarissa..

Minulla oli tänä vuonna hiihtolomaa yhden maanantaisen lomapäivän verran. Päätin pidennetyn viikonlopun kunniaksi lähteä lasten kera mummilaan. Olen matkustanut lukemattomia kertoja lasten kanssa niin bussilla, junalla kuin omalla autolla. Äitiyslomilla, vapailla ja nyt rakennusaikana. Reissut ilman iskää taitamme muksujen kanssa mieluiten linja-autolla. On hurjan paljon helpompaa avata pillimehua, kaivaa tuttia, tonkia eväskassia ja viihdyttää pientä matkaseuraa ilman, että yrittää samaan aikaan ohjata liikkuvaa autoa ja pysyä tiellä! :) Muistan miten esikoisemme oli vauva ja reissasin hänen kanssaan omalla autolla. Kerrankin 150 kilometrin matka vei meiltä lähes neljä tuntia! Pojalle oli tulossa hampaita ja jatkuvasti meinasi itkettää. Pysähdyin levikkeelle, huoltoasemalle ja pikkutielle. Syötin tissiä, banaania ja maitoa. Vaihdoin vaippaa, etsin tuttia ja taistelin turvakaukalon turvavöiden kanssa. Välillä itkimme tienposkessa kuskin penkillä molemmat, äiti ja poika.

No, tällä reissulla kaikki alkoi hyvin! Ehdittiin bussiin ja halittiin taloa rakentamaan jäävä iskä…Olimme lukeneet siihen mennessä jo pari kirjaa, syöneet ja murustelleet muutaman karjalanpiirakan sekä kastelleet paidankaulukset pillimehulla. Minä hymisin unilaulua tytölle ja poika odotteli äitiä viereensä istumaan sen jälkeen kuin pikkusisko olisi nukahtanut. Kunnes, PAMM! Tunsin melko pitkän jarrutuksen ja nykäisyn, sitten rysähti ja matka pysähtyi. Ajoimme hirvikolarin. 

Poikamme säikähti niin, että laittoi kalpeana silmät kiinni. Hoki vain, että ”minä äiti nyt nukun”. Kaappasin valkokasvoisen prinssini pikkusiskonsa kanssa syliin ja rauhoitin itseni. Ihmetytti, että niin suuresta pamauksesta ei aiheutunut meille mitään. Katselimme lasten kanssa linja-auton ikkunasta ulos. Hälytysajoneuvot ulvoivat paikalle, pimeässä välkkyivät siniset ja punaiset valot. Säikähdyksestään selvinneellä pikkumiehellä riitti kysyttävää. ”Joutuiko se hirvi eläinten sairaalaan? Menikö se bussikuski sitä hirveä hoitamaan? Miksi tuli poliisi? Keitä nuo sedät ovat, joilla on kypärä päässä?” Vastasin mitä kykenin. Palomies tuli jossain vaiheessa kertomaan, että hirvi oli lentänyt vastaantulevan auton päälle. Saimme tietää, ettei kukaan ollut hengenvaarassa ja, että matka jatkuisi kun poliisi olisi kuvannut bussin. 

Kuva lainattu täältä: http://www.vastavalo.fi/paloauto-paloautot-fire-truck-fire-paloautoja-tiella-320552.html

Linja-autokyytimme myöhästyi reilun tunnin, mutta pääsimme perille mummilaan. Lapset nukahtivat heti kun bussi starttasi kolaripaikalta. Seuraavana aamuna riitti pienellä miehellä kerrottavaa illan tapahtumista. Hirvi, ambulanssi, palomiehet ja bussin ikkunasta näkynyt autojono puhuttivat, turvavyöt muuttuivat sankarillisiksi. Kolarista oli kerrottava kaikille läheisille, taisi jokainen kuulla selostuksen useampaankin kertaan. Oli hellyttävää kun ennen kotiin lähtevään linja-autoon nousemista poika kysyi kuljettajalta, että ”On tämä sellainen bussi, joka ajaa hirven päälle?”. Kuski naurahti, että ”eihän tämä bussi nyt hirven päälle aja” ja poika hyppäsi kyytiin. 

Bussimatka ja hirvi ovat jo unohtuneet. Lapset odottavat innolla seuraavaa linja-autoreissua mummilaan, joten suuria traumoja tuskin ehti syntyä kenellekään. Saimmepas vähän seikkailunmakua ja tunteiden mylläkkää elämään! Huomaan olleeni keskivertoa tyytyväisempi vaikka mies onkin nyt lähes yötä päivää raksalla, molemmilla lapsilla (ja minulla itselläni) on silmätulehdus ja pikku rimpsessalla antibioottikuuri. Olen vaan niin ”mahrottoman” onnellinen siitä, että täräytimme siihen jättimäiseen uroshirveen linjurilla  emmekä minun ohjaamalla henkilöautolla! 

Mieheni leikkasi Kalevan uutisen talteen.

Nautinnollista hiihtolomaa lomailijoille! Teille lomalta palanneille ja arkea eläville lukijoille toivon oikein tyytyväistä loppuviikkoa! :)


<3: Janika

Sunnuntain tunnelmia

Hrrrhrrrhrr, naarastiikeri kehrää. Lapset nukkuvat. Päivän lenkki on tehty ja kahvinkeitin pörisee keittiössä. Meidän perheen koettelemus, flunssa, alkaa olla voitettu. Tänään pääsimme viikon tauon jälkeen koko perhe ulkoilemaan. Paikallisen liikuntakeskuksen lähimaastossa oli hyvä hiihdellä ja laskea mäkeä. Vuorotellen miehen kanssa kävimme suksien päällä hakemassa hikeä ja hyvää mieltä. Nyt naurattaa, illasta on tulossa mukava! :)



Olemme normaalisti hiihtäneet tammikuuhun mennessä satoja kilometrejä. Tänä vuonna rakennusprojektin vuoksi hiihtäminen on skipattu liikuntaohjelmasta kokonaan. Aikapulassa on nopeampaa ja helpompaa startata juoksulenkille suoraan kotiovelta, käydä salilla tai jumpata kotona. Toivottavasti jo ensi talvena perheemme tilanne on toinen ja hiihtäminen palaa arkeen -niin ihanaa se on! Tänä talvena olen pari kertaa hiihtänyt lomareissuilla joko lainasuksilla tai vuokrannut kapulat alleni. Tämänpäiväisen lenkin jälkeen voin todeta, että hiihtäminen on todella välineurheilua! Mieheni on ostanut minulle erittäin hyvät hiihtovälineet eikä suinkaan turhaan! En voi verrata hiihtoa omilla suksillani menemiseen lainavälineillä! Suosittelenkin jokaisen hiihtonautintoa etsiskelevän vilkaisemaan suksiaan ennen seuraavaa lenkkiä. Hiihtäminen muuttuu helpommaksi ja nautinnollisemmaksi jos monot ovat tukevat, sukset sopivan "jäykät" ja voitelu kohdillaan. Aijjai, veikkaan, että jok´ikinen suomalainen hiihtäisi jos saisi alleen kunnon sukset!!! :)

 

Suksilla on merkitystä. Näiden kyydissä oli tänään hyvä mennä! :)

Kävimme tänään raksalla. Piti käydä kurkkimassa muurareiden työnjälkeä. Leivinuuni ja olohuoneen takka ovat työn alla. Minulla on ollut viime päivät "keittiöstressi". Eilen stressi kuitenkin helpotti, löysin nimittäin unemieni "köökin". Olemme nyt muutamana viikonloppuna kierreleet keittiöfirmoja ja tehneet alustavia suunnitelmia. Millään firmalla ei ole tuntunut olevan kaappeja, jotka olisivat näyttäneet minun verkkokalvoillani täysin sopivilta taloomme. Helpotus oli suuri kun astuin oululaisen HTH-keittiöfirman ovesta sisään! Olen tuskaillut vetimettömien kappien valinnassa. Jos malli on miellyttänyt silmää, se ei ole vakuuttanut käytännöllisyydellään. Käytännöllinen taas ei ole miellyttänyt näköaistia ja niin edelleen. HTH-keittiöt myyvät ainutlaatuisen kaunista, selkeää ja käytännöllistä VH-7 mallistoa. VH-7 kaapistoissa ei ole vetimiä, mutta silti laatikot ja esim. inegroidut jääkaapinovet on helppo avata. Valinnanvaraa kaapinovien, työtasojen ym. suhteen tuntui HTH:lla olevan runsaasti. Myyjäkin vakuutti suunnittelutaidoillaan. Toivon, että HTH mahtuu budjettiimme! Allaolevassa kuvassa VH-7 malliston laatikostoja. Mielestäni näyttää niin linjakkaalta! Mitä mieltä te olette? Onko jollain kokemusta HTH-keittiöistä tai VH-7 kaapinovista? :)

Kuva lainattu: http://www.hth-keittio.fi/imagevault/publishedmedia/h1au2zvkln8qevnlg6tx/05_effekt.jpg

Rakennuksen pintamateriaalien kilpailuttaminen ja metsästäminen jatkuvat. Talo valmistuu hitaasti, mutta varmasti. Tämän sinisen ja lumisen merimaiseman myötä toivotan kaikille rentouttavaa sunnuntai-iltaa!


                                                               -Janika-

Kymmenen minuuttia kuvan ottamisen jälkeen taivaalla paistoi -aurinko!

Psst! Katsotaan höyrähdänkö huomenna FitFarmiin. Illalla luvassa Jutta Gustafsberg ja lihakset. Päivitän tunnelmia lähipäivinä.

kuva: http://static.iltalehti.fi/elintavat/tvjutta_110112PP_el.jpg

Joulukuinen tervehdys blogiin!

Heippa! Onpas vierähtänyt pitkä aika mun edellisestä postauksesta. Joulukuun alku on ollut meidän perheessämme hyvin kiireinen. Mies on lähes asunut rakennuksella. Minä puolestani olen yrittänyt selvitä arjesta, pikkujoulustressistä sekä pienen asuntomme aiheuttamasta ahdistuksesta. 

Haluan heti aluksi kiittää sydämestäni kaikista ihanista kommenteista ja tsempeistä, joita olen saanut teiltä lukijoilta. Olen viime aikoina ollut hieman kriisiytynyt kaiken muun lisäksi myös bloggauksesta. En ehkä rehellisesti sanoen ollut valmistautunut näin suureen lukijamäärään… Toki on ihanaa, että blogillamme on lukijoita. Pohdin vain omia resurssejani blogin kirjoittamiseen. Kiiressä on usein tingittävä laadusta. Haluaisin ehtiä panostaa enemmän blogiimme, teidän lukijoiden vuoksi. Katsotaan mihin riitän. Onneksi joulu tuo helpotusta arkeemme ja saan hieman hengähtää. Jospa blogin laatukin jouluilon ja vuoden vaihtumisen myötä paranisi! :P

  

Meidän perheen osalta Suomen itsenäisyysjuhlia vietettiin raksalla. Uusi koti on saanut ikkunat, ovet sekä lämmityksen. Oli erittäin voimauttavaa käydä ihmettelemässä raksan edistymistä! Työmiehet sekä puolisoni ovat todella tehneet hyvää työtä. Meidän kivikodissa on jo kohta väliseinätkin valmiina. Minun oman jaksamiseni kannalta päivä raksalla oli tärkeä! Osa unelmaamme on jo konkretisoitunut, huikeeta! Raksaelämä on korutonta, kaukana glamourista. On vain rajallisia tunteja, kiireisiä minuutteja sekä arjen himmentämiä unelmia. Jaksaakseen tämän elämänvaiheen, on uskottava vahvasti juuri niihin, unelmiin.

Iltapäivällä istahdin tulevan olohuoneemme ikkunalaudalle ja katsoin merelle. Aurinko kultasi vapaana aaltoilevan veden. Näkymä oli niin kaunis. Olin pakotettu juoksemaan puhelimeni kanssa rantaan. Ikuistin kädet täristen lumoavan näyn: jäähileen valtaaman rannan kultaisessa auringonpaisteessa. Verkkokalvoilleni piirtynyt kuva ei onnistunut tallentumaan yhtä kauniina puhelimeeni. (Kuva alla.)  Tuo hetki merkitsi minulle kuitenkin PALJON. Se antoi voimaa jaksaa. Joka päivä tätä raksaelämää vie lähemmäs muuttoa uuteen kotiin ja mitä kauneimpaan maisemaan… <3

 

Jos mieheni ei olisi kieltänyt niin jyrkästi minua kuvaamasta valmistuvaa kotiamme blogiin, lataisin taatusti kymmeniä kuvia tämän postauksen jatkoksi. Meillä ovat ”bloggausneuvottelut” avioliitossa kesken, joten kunnioitan (vielä) rakennuksen mahdollistanutta osapuolta. Voin kuitenkin luvata, että ajan oikeuksiani maltillisesti läpi bloggauksen suhteen. Kuvamateriaalia jyhkeästä kodistamme tulee varmasti jossakin muodossa ”ponnarille”. Jos ei nyt keskeneräisenä, niin valmiina ja asuttuna! :)

Tsemppiä alkavaan viikkoon kaikille! Uskotaan unelmiimme ja tehdään niitä todeksi! :) 

Meidän pieni raksa-apulainen...

 

 <3: Janika

Jatkoa eiliselle pikaiselle postaukselle… realismia kehiin! :P

Pitkään odotettu lauantai alkoi ihanasti. Mies tosin katosi kuvioista ikkunoiden asennukseen raksalle. Poikamme kömpi viereeni ja supisi silmät naurussa hauskoja juttujaan. Haimme pikkusiskonkin kanssamme letkottelemaan. Oli ihanaa olla kun kiire oli poissa. <3

No, kuten varmaan monessa muussakin lasten asuttamassa kotitaloudessa, myös meillä oli sotkuista. Huushollimme jok´ikinen nurkka huusi siivousta, pyykit pesijää ja pölyt pyyhkijää. Lauantai-idylli katosi päivänvalon lisääntyessä. Pakotin itseni istumaan rauhallisesti aamupalapöytään ja hillitsemään päässä jyskyttävän siivouspakon aamupuuron ajaksi. Lapset olivat onneksi hyvällä tuulella. Molemmat halusivat alkaa muovailemaan, joten minulla oli edessäni MAHDOLLISUUTENI...

 

 

Unohdin ulkoilun ja lenkin tuplarattaiden kera. Hyökkäsin siivoushulluudessani ensin olohuoneeseen. Matot lensivät ulos puolipukeissa, sitten alkoi hyörinä. Pyörremyrsky vyöryi läpi asunnon, pesuaine tuoksui ja siivoojan paita kastui hiestä. Jossain välissä pesin hampaat, muistaakseni ennen vessan kuuraamista. Hiukset olivat samassa ponnarissa, johon olivat yön jäljeltä jääneet. Siivosin, pesin kakkapyllyjä ja muovailuvahaisia käsiä. Siivosin ja pyyhin räkänenää, vaihdoin lastenlaulu-cd:tä. Siivosin ja höpötin välillä pöydän alta, välillä jakkaralta rätti ylähyllyllä -jotta lapset jaksaisivat vähän aikaa vielä. Siivoushöyryissäni keitin perunoita, kypsensin kanaa ja pilkoin salaattia. "Omenaviipaleita, että pikkuiseni jaksaisivat vielä hetken", ajattelin pilkkoessani lasikuppiin Royal Gaalaa (omenamerkki). Kun oli enää lakanoiden vaihto jäljellä, oli pakko vetää henkeä. Oli r-a-u-h-o-i-t-e-t-t-a-v-a koko estrogeeninen keho, istuttava pienten ihmisten tasoon lattialle. Ja mitä kaikkea ihanaa huomasinkaan! Niin mahtavan matoperheen, joka makasi muovailijansa käsissä: Isä-madon, äiti-madon ja kolme vauvamatoa! Matoja oli pyöritetty niin huolellisesti, että vihreät ja siniset, keltaiset ja oranssit värit olivat sekoittuneet ruskeanharmaaksi mössöksi. <3 Pieni nukkeäiti halusi myös antaa märkäpäisen vauvansa minulle hoitoon. Kakka oli tullut ”outuun”. Unohdin lakanat. Vauvanhoidon jälkeen madot oli vietävä kuivumaan, piikkisiilipeliä oli pakko pelata ja kirjoja oli niin paljon luettavaksi.

 No, ruokailun jälkeen pieni nukkeäiti nukahti päikkäreille. Muovailija sai puolestaan legojen rakentelurauhan. Ja minä toisen mahdollisuuteni. Ei muuta kuin lakanat koneeseen, silitysrauta päälle. Silkkipaidat, rusettilegginssit ja kauluspaidat oikenivat, kuivausrumpu ja pesukone huusivat.

Oli ehdittävä niin paljon lyhyessä ajassa.

Jynssääjän parhaat kaverit.

Nyt istun metrilakuineni tietokoneella. Kahvinkeitin pörisee ja olohuoneessa asti tuoksuu hasselpähkinäkahvi. Rauha on laskeutunut. Legojen rakentajakin nukahti. Minua naurattaa! Hahhhahhaaa! Tää on ihan hullua!! Tämä lauantaijynssäys on järjetöntä! Sisälläni sydän läpättää kuitenkin tyytyväisenä. Aivoissa ihan lorisevat endorfiinit kun katson puhdasta lattiaa, kirkasta lasilyhtyä ja pölytöntä lipastonpäällistä. Hrr, kehrään. Ajattelin jakaa sinullekin lukijani tämän ihmeellisen hetken. Kun kaikki on puhdasta. 1, 2, 3. Nimittäin joka minuutilla epäjärjestys alkaa lisääntyä. Puhtaus on katoavaa. Pölyhiukkaset leijailevat puhtaalle lasilyhdylle, pienet sormet ja varpaat heräävät kohta. Illalla jo maitopullo läikyttää pisaroita puhtaille lakanoille, päivällinen murustelee lattian ja tahmatassu läpsyttää peiliä jo mahdollisesti päiväunien jälkeen. Viikkosiivous on kuitenkin tehty, tämä hetki on eletty. Tämä on elämää. Onko silti olemassa mitään rakkaampaa kuin pienet tahmaiset kädet ja kaikkialle ehtivät vikkelät varpaat? <3     

 Makoisaa karkkipäivää muillekin siivoushulluille! Minä olen osani tehnyt. Lähdenkin valmistautumaan juhlailtaan. Edessä ovat ystäväperheemme suloisen 4-vuotiaan prinsessan syntymäpäivät sekä tupaantuliaiset! On ihana päästä fiilistelemään toisten valmistunutta rakennusprojektia. Jospa saisin tämän illan myötä lisätsemppiä raksaleskeyteen!!! :) Nauttikaamme, onhan LAUVANTAI!!! :)

<3:Janika

Aloha! Hawaji-tunnelmista joulunavaukseen!

Viikko on ollut pitkä ja raskaskin. Piristystä työarkeen toi päiväkodissamme järjestetyt aivan mahtavat Hawaji-hipat, jotka kestivät kaksi päivää, torstain ja perjantain. Henkilökunta ja lapset pukeutuivat kesäasuihin, kuunneltiin kesäistä musiikkia sekä puhuttiin kesästä jne. Päiväkodin jumppasaliin oli koottu upea Hawajin tunnelma viherkasveineen, kukkineen ja merenaaltoineen. Lensimme Hawajille mielikuvituslentokoneella, söimme jäätelöä, surffasimme, kalastimme sekä nautimme Hawajilaisesta musiikista. Ohessa muutama kuva ihanasta kesäjuhlastamme!

Jäätelöä sai ostaa jäätelokioskista. Njam!

Tunnelmaa rantabulevardilta...

Tunnelma kuin oikella Hawajilla. <3

 
Parin päivän Hawaji-loman jälkeen oli mukava aloittaa viikonloppu -"rentoutuneena ja virkeänä"! :P Teeman purkaminen on edessä sitten ensi viikolla. Onneksi yhteistyöllä kaikki sujuu nopeasti!:D Perjantai-illan iloksi kävimme lasten kanssa paikkakuntamme joulunavaustapahtumassa katsomassa joulupukkia ja ilotulitusta.  Pienen ihmisen töppösissä pukki on aina niin yhtä jännittävä, ihana ja ihmeellinen. <3 Poika säästi partasuun antaman herkun kotiin asti taskussaan. (Liekö syynä jännitys vai äidin ostama metrilakupussi?!)
Oli hauskaa kuunnella pienen pojan mahtailevaa kertomusta raksalta kotiin palanneelle isille siitä, kuinka Joulupukkia "moikataan"! :)

Eskarityttöjen vähästä lumesta väkertämien lumipallojen kera pommitan jokaiseen talven pimeydessä hehkuvaan kotiin lämpöä ja onnea -nautitaan viikonlopusta!!! <3: Janika

Uuden viikon kynnyksellä...

Viikonloppu vierähti, uusi viikko raksuttaa jo eteenpäin. Raksalesken elämä on palannut raiteilleen. Sunnuntai oli meillä melkein juhlapäivä, isi oli kotona! Voin muuten todeta, että puoliso tuntuu aika kultaiselta kun näkee muutaman kerran viikossa. Ihan muistuvat välillä mieleen ”vanhat ajat” kun miehen kanssa elettiin kaukosuhteessa ja nähtiin vain viikonloppuisin! Puolison olemassaolo myös kotiarjessa maistuu herkulta. On uskomattoman ihanaa kun joku toinen välillä juoksee tyhjentämään pottaa, pyyhkii kaatuneet maidot lattialta tai siivoaa ruokapöydän! Luxuksena sain sunnuntaina päivänvalossa juosta lenkkiäni niin pitkään kuin mieli teki. Juoksinkin ainakin kahden kuukauden patoumat tienvarsille. En pysty välittämään sitä tunnetta, jonka vallassa höyrysin eteenpäin kahden tunnin ajan. Imin raikasta ilmaa sisääni, nautin tihkusateesta ja seilasin ajatuksissani. Kotiin päästyäni väsymys oli poissa, mieli kevyt ja moneen pohdintaan vastaus jäsennettynä. Liikunnan lääkettä määräisin reseptinä kaikille, jotka kaipaavat elämäänsä raikkautta, iloa ja onnen tunnetta! Minun kehoni on aina vaatinut tietyin väliajoin hikistä rääkkiä enemmän kuin mitään muuta. Näin talven hämäryydessä elävä kroppa tarvitsee erityisesti säännöllisiä herätyksiä, liikettä ja sydämensykkeen nostamista, jotta ”hyvän mielen aineet” lähtevät liikkeelle.

 Viikonloppuna onnea toi myös poikamme ensimmäinen luistelukeikka tonttimme rannassa. Meri oli rannasta jäätynyt sen verran, että jäällä pystyi luistelemaan! Meidän rannassa veden syvyys on ainakin reilun 50 metrin matkan 15-20 cm, joten turvallisin mielin päästin pikkumiehen tätiensä kanssa hokkareitaan testaamaan. Preppasimme pientä luistelijaa varautumaan siihen, että pystyssä ei välttämättä pysy lainkaan. Korostimme sitä, että kaatuminen kuuluu asiaan ja pystyssä pysyminen on haasteellista. No, kaikkien yllätykseksi poika seisoikin luistimillaan jäällä kuin vanha tekijä, otti muutamia liukujakin! Äiti-ihminen luonnollisesti melkein liikutuksenkyyneleet silmissään kuvasi kamera kuumana otoksia lapsuuden albumeihin -ja videoita arkistoon. <3 Ovat ne ihmeellisiä, meidän jokaisen maman ikiomat aarteemme!  <3

 Tänään olemme ottaneet lasten kanssa rennosti. Raksaleskikin on antanut itselleen luvan vain ”olla”. Ei lenkki/jumppastressiä tälle illalle. Kävimme lasten kanssa rautakaupasta hakemassa iskälle tarvikkeita ja toimitimme ne raksalle sekä touhusimme kotona kaikenlaista. Tuunasinkin illan iloksi ikivanhasta öljylampusta patterikäyttöisen version, mitä pidätte?  :) Lampulla on tunnearvoa, sillä otin sen muistoksi kesähuvilasta, joka purettiin rakenteilla olevan talomme tieltä. Pidän vanhoista esineistä ja huonekaluista, ne huokuvat mennyttä elämää ja niihin liittyy monia tarinoita. Mitä lie tämäkin lamppu kuullut valaistessaan pimeitä syysiltoja huvilan oleskeluhuoneessa, ulkosaunalla tai keittiön pöydällä… 

Valoa pimeisiin iltoihin sekä tsemppiä kaikille alkaneeseen viikkoon!  Poltetaan kynttilöitä, sytytellään lyhtyjä ja jouluvaloja, vaalitaan hyvää oloa! Marraskuun pimeydessä rakkaus, onni ja tyytyväisyys vasta loimuavatkin! <3 <3

-Janika-

Juoksulenkiltä suoraan Linj0ille

Pirtsakka pakkasen purema tervehdys! Viikon kotijumppailun jälkeen hengästyminen raittiissa ulkoilmassa teki eetwarttia! Olen siis Janika, toinen kaksosista. Elän kiireistä pikkulapsiperheen arkea, jota sekoittaa talonrakennusprojekti. Perheeseeni kuuluvat käpysten (3-vuotias pikkumies sekä 1-vuotias nuorinainen) lisäksi mieheni, joka arki-illat ja lauantait raataa rakennuksella. Vaikka arki on rankkaa työnteon, päiväkotirumban ja kaiken härdellin lisäksi, on se täynnä ihania hetkiä! Uskon, että asenne ratkaisee. On vain nähtävä ne arjen pienet mahdollisuudet ja onnea tuottavat asiat. Olen niin innoissani tästä blogista, uudesta fiilistelypaikasta! Maailmassa ei koskaan ole liikaa iloa ja positiivista energiaa! Vai mitä?

Pakkasessa huuruavan lämpimiä ajatuksia kaikille lukijoillemme! Tehdään yhdessä elämästä pirteämpää! Huomenna on isänpäivä. Hellitään, rakastetaan ja muistetaan kukin omiamme! Onnea isit! <3 <3

Vielä näin loppuun illan ja mielen virkistykseksi muisto viime kesältä meneillään olevan rakennusprojektin maisemista, kotirannasta. :)

Hyvää viikonlopun jatkoa!

Terkuin Janika