Hirvikolarissa..

Minulla oli tänä vuonna hiihtolomaa yhden maanantaisen lomapäivän verran. Päätin pidennetyn viikonlopun kunniaksi lähteä lasten kera mummilaan. Olen matkustanut lukemattomia kertoja lasten kanssa niin bussilla, junalla kuin omalla autolla. Äitiyslomilla, vapailla ja nyt rakennusaikana. Reissut ilman iskää taitamme muksujen kanssa mieluiten linja-autolla. On hurjan paljon helpompaa avata pillimehua, kaivaa tuttia, tonkia eväskassia ja viihdyttää pientä matkaseuraa ilman, että yrittää samaan aikaan ohjata liikkuvaa autoa ja pysyä tiellä! :) Muistan miten esikoisemme oli vauva ja reissasin hänen kanssaan omalla autolla. Kerrankin 150 kilometrin matka vei meiltä lähes neljä tuntia! Pojalle oli tulossa hampaita ja jatkuvasti meinasi itkettää. Pysähdyin levikkeelle, huoltoasemalle ja pikkutielle. Syötin tissiä, banaania ja maitoa. Vaihdoin vaippaa, etsin tuttia ja taistelin turvakaukalon turvavöiden kanssa. Välillä itkimme tienposkessa kuskin penkillä molemmat, äiti ja poika.

No, tällä reissulla kaikki alkoi hyvin! Ehdittiin bussiin ja halittiin taloa rakentamaan jäävä iskä…Olimme lukeneet siihen mennessä jo pari kirjaa, syöneet ja murustelleet muutaman karjalanpiirakan sekä kastelleet paidankaulukset pillimehulla. Minä hymisin unilaulua tytölle ja poika odotteli äitiä viereensä istumaan sen jälkeen kuin pikkusisko olisi nukahtanut. Kunnes, PAMM! Tunsin melko pitkän jarrutuksen ja nykäisyn, sitten rysähti ja matka pysähtyi. Ajoimme hirvikolarin. 

Poikamme säikähti niin, että laittoi kalpeana silmät kiinni. Hoki vain, että ”minä äiti nyt nukun”. Kaappasin valkokasvoisen prinssini pikkusiskonsa kanssa syliin ja rauhoitin itseni. Ihmetytti, että niin suuresta pamauksesta ei aiheutunut meille mitään. Katselimme lasten kanssa linja-auton ikkunasta ulos. Hälytysajoneuvot ulvoivat paikalle, pimeässä välkkyivät siniset ja punaiset valot. Säikähdyksestään selvinneellä pikkumiehellä riitti kysyttävää. ”Joutuiko se hirvi eläinten sairaalaan? Menikö se bussikuski sitä hirveä hoitamaan? Miksi tuli poliisi? Keitä nuo sedät ovat, joilla on kypärä päässä?” Vastasin mitä kykenin. Palomies tuli jossain vaiheessa kertomaan, että hirvi oli lentänyt vastaantulevan auton päälle. Saimme tietää, ettei kukaan ollut hengenvaarassa ja, että matka jatkuisi kun poliisi olisi kuvannut bussin. 

Kuva lainattu täältä: http://www.vastavalo.fi/paloauto-paloautot-fire-truck-fire-paloautoja-tiella-320552.html

Linja-autokyytimme myöhästyi reilun tunnin, mutta pääsimme perille mummilaan. Lapset nukahtivat heti kun bussi starttasi kolaripaikalta. Seuraavana aamuna riitti pienellä miehellä kerrottavaa illan tapahtumista. Hirvi, ambulanssi, palomiehet ja bussin ikkunasta näkynyt autojono puhuttivat, turvavyöt muuttuivat sankarillisiksi. Kolarista oli kerrottava kaikille läheisille, taisi jokainen kuulla selostuksen useampaankin kertaan. Oli hellyttävää kun ennen kotiin lähtevään linja-autoon nousemista poika kysyi kuljettajalta, että ”On tämä sellainen bussi, joka ajaa hirven päälle?”. Kuski naurahti, että ”eihän tämä bussi nyt hirven päälle aja” ja poika hyppäsi kyytiin. 

Bussimatka ja hirvi ovat jo unohtuneet. Lapset odottavat innolla seuraavaa linja-autoreissua mummilaan, joten suuria traumoja tuskin ehti syntyä kenellekään. Saimmepas vähän seikkailunmakua ja tunteiden mylläkkää elämään! Huomaan olleeni keskivertoa tyytyväisempi vaikka mies onkin nyt lähes yötä päivää raksalla, molemmilla lapsilla (ja minulla itselläni) on silmätulehdus ja pikku rimpsessalla antibioottikuuri. Olen vaan niin ”mahrottoman” onnellinen siitä, että täräytimme siihen jättimäiseen uroshirveen linjurilla  emmekä minun ohjaamalla henkilöautolla! 

Mieheni leikkasi Kalevan uutisen talteen.

Nautinnollista hiihtolomaa lomailijoille! Teille lomalta palanneille ja arkea eläville lukijoille toivon oikein tyytyväistä loppuviikkoa! :)


<3: Janika