keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Pinnan alla!



Olimme eräänä sunnuntaina siskokset viettämässä hauskaa iltapäivää veden alla, Oulussa. Hieman jännittyneinä ajelimme Sarlotan kanssa Ylivieskasta Raatin uimahallille, missä treffasimme Janikan. Matka meni nopeasti kun muistelimme parin vuoden takaista Egyptin matkaa ja siellä tehtyä sukellusreissua, josta selviydyttiin molemmat hengissä! Porottavan auringon alla, kaukana kotoa, ei sukellustouhussa oltu yhtä tarkkoja kun alan parissa Suomessa. Parin minuutin perehdytyksen jälkeen saimme varusteet niskaan ja pomppasimme vuorotellen laivasta sukellusmatkalle oppaan mukana. Minulle alku oli hirvittävän hankala. Topakka opas neuvoi vain hengittämään suuhun työnnetyn kapulan kautta. Muuta minun ei tarvitsisi tietää. Sitten vain "Lets go!" ja pää työnnettiin veden alle. Paniikkihan siinä iski ja räpiköin väkisin itseni monta kertaa pinnalle. Vihdoin, kun kykenin jotenkuten sinnittelemään kamppeiden kanssa vedenrajan alapuolella, opas veti minut syvemmälle. Maailma pinnan alla oli aivan sanoinkuvaamattoman kaunis. Syvä hiljaisuus ja mieletön näky lumosivat niin, että ei enää ollut niin väliä vaikka olo ei sinänsä kovin turvallinen ollutkaan. Koskettelimme ihmeellistä, värisevää karvakasaa, kai merisiiliä, erilaisia kasveja ja pohjassa lojuvia simpukoita. Näimme värikkäitä eriskummallisia kaloja ja outoja kasveja. Ajoittain meinasi iskeä paniikki kun pintaa ei näkynyt, mutta luonnon kauneus vei mennessään. Kävimme noin seitsemässä metrissä ilman kunnon perehdytystä!


Odottelua uimahallin aulassa.


Raatin uimahallin aulassa tapasimme Oulun sukelluskeskuksen kouluttajan, Tomin ja hänen sukellusopas-oppilaansa Teemun. Alkuun meiltä pyydettiin täyttämämme terveysselvitykset. Normaalikuntoinen, terve ihminen voi sukeltaa turvallisesti.  Lääkärintodistuksella saattaa päästä mukaan, vaikka terveydentilassa olisikin jotain poikkeavaa. Vaihdoimme ajatuksia tunnelmista ennen kokeilua ja ensikertalainen, Janika sai kertoa omasta jännityksestään. Vaatteiden vaihdon ja peseytymisen kautta pääsimme allasalueelle.

Ennen sukeltamista saimme yllemme varustuksen. Ennakkoon antamiemme kokotietojen perusteella kukin löysi itselleen täydellisen sukeltajan asun. Märkäpuvun, maskin, räpylöiden ja selkään laitettavien ilmasäiliöiden myötä muutuimme muodollisesti pätevännäköisiksi sukeltajiksi. Kouluttaja-Tomin teoriatuokiosta suoriuduttuamme saimme luvan sukelluskokeilun allasharjoitteluun . Opettelimme veden alla tarvittavat viittomat ja sukelluksen perusohjeet. Kun kaikkien mieliin oli painunut muiden muassa sääntö, että pinnan alla tulee hengittää jatkuvasti tasaisesti, pääsimme itse asiaan -veteen!

Ennen sukellusta tulee tietää perusasiat.



Kouluttaja kertoi asiat selkeästi kuvien avulla, suomen kielellä.




Altaassa äärimmäisellä rauhallisuudella ja hyvin selkeästi kouluttaja opasti meille laitteiden käytön ja kunkin tuli vuorotellen suoriutua muutamista niiden toimintaan liittyvistä näytöistä onnistuneesti ennen syvemmälle pääsemistä. Kun regulaattori löytyi veden alta oikealla tavalla, maskin tyhjennys onnistui ja laitteiden peruskäyttö sujui, oli aika lähteä tutkimaan altaan pohjaa! Näkymä jäi auttamatta Egyptin merimaailmalle kakkoseksi. Simpukoiden sijaan pohjassa, kaakeleilla lepäsi syöty purkka ja kalojen tilalla näkyi erikokoisia alavartaloita. Mutta kokemuksesta jäi silti mahtava fiilis. Sukeltamisen ei tarvitsekaan olla hengellä leikkimistä! Ammattimaisen perehdytyksen ansiosta veden alla pystyi luottamaan laitteisiin.











Liian nopeasti aika tuli täyteen ja oli palattava maakravuksi. Lopuksi juttelimme kokemuksesta ja saimme paljon tietoa sukelluksesta. Jopa sukellusta pelännyt nynny-Janikammekin sai sisäisen merenneitonsa herätettyä henkiin! Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että voisi olla aika maagista saada suoritettua sukelluksen peruskurssi ja päästä turvallisin mielin tutkimaan eksoottisia maailman meriä lomaparatiiseihin. Tai ihan vain rauhoittua kiireiden keskellä veden taianomaisessa hiljaisuudessa kotimaan vetten syvyyksissä.




Lajista innostuneena haluamme suositella sukellusta nyt myös muille. Oulun sukelluskeskus tarjoaa normaalisti 50 euron hintaisen sukelluskokeilun Ponnarilla-blogin nimen varauksen yhteydessä mainittaessa 35 eurolla.  Hieno laji on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Pinnan alle pääsee varaamalla ajan Oulun sukelluskeskuksesta tai ottamalla suoraan yhteyttä osoitteeseen oulu@sukelluskeskus.fi .





 Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä pikakahvilla Mäkkärissä. Ällöttävästä kahvista huolimatta suuhun jäi iltapäivästä hyvä maku. Tämän haluaa maistaa uudelleen.


Mc Cafe.


Innolla uudenlajin pariin kannustaen;

Jenny sekä Janika ja Sarlotta


Lisätietoja sukelluksesta löytyy alla olevista linkeistä:
 http://www.sukelluskeskus.fi [1]
[2] http://www.virtaava.fi [2]
[3] http://www.facebook.com/oulunsukelluskeskus [3]

11 kommenttia:

  1. Hyvä meijän merenneidot!♡

    VastaaPoista
  2. Sukellus on hienoa! Nuorena kävin kurssitkin, mutta on unohtunut koko laji moniksi vuosiksi. Pitäisi innostua uudestaan. Mukava juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä elvytellä hyvä harrastus henkiin! Hienoa hommaa! :) -Jenny

      Poista
  3. No olisitte nyt kauniit nuoret naiset laittaneet muutaman bikini kuvan meille miehille iloksi jotka seuraamme hyvää blogianne! Eikä ehdotus ole tarkoitus olla mitenkään tunkeileva vaan ihan asiaa puhun!

    VastaaPoista
  4. Hei kiitos imartelevasta kommentista! Pistetään korvan taakse niin pysyy miehet mukana jatkossakin! :P :D -Jenny

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Janikasta huono kuva KauppaSuomi-lehdessä. Kaunis nainen, linkittäkää todellisuus lehdenkin lukijoille. Tällainen ajatus tuli mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle kommentista! <3 Olen täysin samaa mieltä! Toivottavasti mahdollisimman moni näkee todellisuuden blogin kautta. -Jenny

      Poista
    2. Hmmm! Ihana ajatus! Kuva KauppaSuomeen on otettu aamuvuorosta suoraan 130 kilsaa kaasu pohjassa ajon jälkeen. Todella 'räjähtänyt' kuva. Mutta todellisuus ei ole tarua ihmeellisempää. Mun elämässä tuo ulkonäkö ei nyt ole ykkösseikka! :) katsotaan joskos Kärkkäinen tätä kommenttia vastaan vaihtais mun kuvan parempaan otokseen... 😀kiitos sinulle kuitenkin hauskasta kommentista! 😀

      Poista
  6. Oliko tuo allassukeltaminen vaarallista? Tuo alku kuulosti hurjalta...

    VastaaPoista
  7. Allassukeltaminen ei ollut vaarallista, sillä saatiin todella hyvä opastus. Alun tarina oli muistelua sukelluskokemuksesta Egyptissä ja se oli huonon perehdytyksen vuoksi melko turvatonta! Ehdottomasti kannattaa kokeilla sukellusta, hauskaa puuhaa 😊

    VastaaPoista
  8. Supernaisia ootte serkut :)
    -Emilia.V

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)