Blogin kesä ja raksan valmistumista..

Suomen suvi ei ole ollut kovinkaan suloinen, hyvä niin, sillä rakentajaperheen arkeen ei tule ylimääräisiä paineita "nauttia kesästä". Paria lyhyttä kesälomareissua lukuunottamatta meidän elämämme pyörii raksan ehdoilla. Minulla alkoivat työt, joten arki ja illat ovat kyllä täynnä säpinää. Olemme kuitenkin jo voiton puolella, sillä heinäkuun viimeinen päivä on MUUTTOPÄIVÄ!

Olen käynyt suorastaan kuumana, hyrissyt illasta toiseen. Raksalla alkaa olla jo valmista, joten koen olevani oikeutettukin pieneen fiilistelyyn ja kehräämiseen! Muuttoa ennen on vielä asennettava hanat ja suihkut, portaiden flotex-matto, parit tapetit, lasikaiteita ja sen sellaista. Edessä on rankkoja iltoja ja loputon määrä muuttolaatikoiden pakkaamista sekä purkamista. Valmistuva koti kuitenkin pitää mielen pirteänä ja kutsuu ihmeellisellä tavalla, päivin ja öin. Kodin sisustaminen pyörii kaiken aikaa mielessä, sisustuskuvat rullaavat filminauhoina yöunissa. Olen kiertänyt sisustusliikkeitä ja selannut verkkokauppoja, tilannut tavaraa ulkomaita myöten. Ruokapöytä on matkalla Saksasta kotiin, olkkarin sohva seilaa Viron lipun alla merta pitkin kotisatamaan. Lamppuja, peilejä, huonekaluja, verhoja ja kaikkea muuta tärkeää.  Nököttävät auton takakontissa, postissa tai paketeissaan kämpällä ja raksalla.

Meillä oli eilen juhlapäivä kun mieheni täytti vuosia. Juhlakalu möyri raksalla jo aamusta ja aistin hänen innottomuutensa juhlimiseen jo useaa päivää aikaisemmin. Vieraita kävi pyörähtämässä raksalla sankaria onnittelemassa, mutta juhlia ei sen kummemmin järjestetty. Aamulla työnsin lasten kanssa leipomamme suklaakeksit rasiassa ahkeroitsijan kainaloon. Illalla juhlimme kämpällä kuitenkin lasten kera kotiin saapunutta päivänsankaria. Lahjojen ja korttien lisäksi isi sai nauttia juhlatarjoilusta, jollaisesta oikeasti pitää. Ei kermaa, sokeria, eikä voita. Kakun virkaa toimitti jäädytetyistä marjoista ja rahkasta koottu "jäädyke". Koristeena oli jäädytettyä pehmeäksi sulatettua vaniljajogurttia, banaania ja pari murennettua Digestive-keksiä. Nam! Kakku oli niin hyvää, että lapsetkin söivät vatsat täyteen vitamiineja. Lakritsa-pakuriteen ja omenamehun seuraksi murustelimme näkkäriä ja leipää.

Meidän blogimme nukkuu. Jenny ja Sarlotta ovat hieman väsähtäneet bloggailuun. Työelämän todellisuus on vienyt voimat. Neuvottelut blogin jatkon suhteen ovat kesken. Emme ole varmoja jatkavatko kaikki bloggaamista. Nyt kesän aikana teemme päätöksiä. Minä kuitenkin haluan jatkaa kirjoittamista. Mikäli blogin hallinta siirtyy minulle, muuttuu blogi yhä enemmän lifestyleblogiksi, joka käsittelee sisustusta ja lapsiperheen arkea. Katsotaan mitä tulevaisuus ja syksy tuovat tullessaan. Pian luvassa joitakin "paloja" meidän kodistamme... :)

Näiden kotirantamme kuvien myötä toivotan ihania kesäpäiviä kaikille teille lukijoillemme! Kiitos kärsivällisyydestänne, pian tekstejä alkaa tulla taas säännöllisesti!

 Uusi parketti on otettu käyttöön. Lähden läpsyttelemään...

-Janika-

Kevät!!

Tänään sen huomasin, kevään orastavan vihreyden puiden oksilla! Koivuissa pullottavat pienet silmut, pajuissa aurinkoa tervehtivät jo kunnon vihreät lehtikääröt. Jospa jo ensi viikolla täällä pohjoisessakin saataisiin värivihreetä ihan kunnolla näkyviin!

Meidän perheen kevään alku on ollut täysi: juhlista ja raksasta. Molempia lapsia on juhlittu synttäreiden merkeissä useaan otteeseen. On ollut myös sukulaisten synttäreitä, vappuhärdelliä jne. Olen syönyt ja kattanut herkkuja niin paljon, että tässä hetkessä rakkauteni salaattiin on suuri! :) On ihmeellistä miten suklaan halvaannuttamat makunystyrät maistavat salaatista kurkun raikkauden, luumutomaatin sokerin ja salaatinlehden vihreän.Lenkillä vesi virtaa ja huuhtoo epäpuhtaudet, liike kuluttaa ja pilkkoo juhlahumussa pitsimekkoon kietoutuneena nautiskellut rasvapallerot pienemmiksi. Terveellinen ruokavalio ja liikunta pitävät ehdottomasti juhlia paremmin pään kasassa!

Palasin eilen pikareissulta Jyväskylästä, kummitytön ristiäisistä. Oikeastaan sen ei pitänyt olla pikareissu, vaan minun ja tyttäremme huilausretki raksa-arjesta. Tarkoitus oli viettää alkuviikon päivät mummilassa ja nauttia helpommasta elämästä sekä läheisistä ihmisistä Keski-Suomessa. Vaan eipä suunnitelma pitänytkään! Mies soitti, että valaisimet pitää päättää nyt heti, sillä sähkömies pääsee raksalle maanantaina. Niin olin jälleen raksan tutussa puristuksessa ja kuin huomaamatta kotimatkalla. Nyt on pää täynnä keittiötä, laattoja ja lamppuja. Keittiö pitää laittaa tilaukseen tämän viikon aikana, laatat on ostettava myös ennen sunnuntaita jne. Meidän elämää hallitsee raksa, iso harmaa kivikyhäelmä, joka nielee kaiken -rahan, ajan ja ajatukset!

Olen liian täydellisyyteen pyrkivä ihmistyyppi. Teen jatkuvasti työtä pääni sisällä sen eteen, että osaisin ottaa rennommin. Minun kaltaiselleni se ei vain ole helppoa. Nyt raksa-keväänä olen välillä ollut ihan poikki. Elämä on tällä hetkellä niin täyttä ja rönsyilevää, että sen hallitseminen tuntuu mahdottomalta. Olenkin yrittänyt opetella erään ystäväni neuvoa, jonka mukaan elämää ei edes kannata yrittää hallita.

Kevätsää pelastaa kaikelta, myös raksan aiheuttamalta väsymykseltä! Minun oli pakko käydä kameran kera mutka lähimetsässä ja kuvata kevään fiilistä! Kävellessäni metsässä muistelin nuoruuden kesiä ja keväitä Helsingissä. Mieleeni nousi niin ihania muistikuvia, että päätin kirjoittaa niistä seuraavaksi, joko tähän blogiimme tai sitten Kauppa Suomi-lehden blogiin. Auringonpaisteessa tepsutellessani minussa heräsi jonkinlainen kopio siitä kevätpistoksissa keikkuvasta kesäkissasta, joka vielä kuusi vuotta sitten kulki kiiltävässä turkissaan pääkaupungin kaduilla. MIAU!! On aika kehrätä! :D

Kevätsää lämmittää, luonnon kaiken herättää. Katsokaa, sulaa maa, puut jo silmut saa...

Ihanaa ja energistä kevätpäivää kaikille! Nyt hyrrätään hei! :P

<3: Janika   

Äidin rimpsessa

                    ”Jos olisin keksinyt sut. Ois susta samanlainen tullut mitään en ois muuttanut.”

Kaksi vuotta sitten olin onnesta sekaisin. Minusta tuli pienen tyttövauvan äiti. Koskaan ikinä tässä maailmassa en ollut osannut kuvitella pitäväni sylissä ikiomaa tytärtä. Oma pieni tyttö oli mielessäni jotain niin kaunista ja ihanaa, että en pystynyt ajattelemaan kyseistä onnea itselleni. Muistan kun vielä synnytyssalissa olin täysin varma kätilön käsissä roikkuvan tytönrääpäleen olevan eloton. Sinipunainen tyttölapsi, jonka olin juuri ponnistanut maailmaan, oli jotain niin satumaista, että en edes uskonut sen jäävän eloon.

Synnytyssairaalan käytävillä työntäessäni pientä prinsessaani muovisängyssään, uskoin eläväni satua. Hormonityrskyissäni purskahdin itkuun tuon tuosta, olin niin ihmeissäni siitä, että juuri minä olin voinut saada ikiomakseni HÄNET, tyttären. (Välillä tosin itkin sitäkin, että jouduin jakamaan rakkauteni maailman rakkaimman pikkupoikani ja uuden prinsessan kanssa.) Itkin niin uskomattoman paljon, onnen kyyneleitä. Jälkeenpäin ajateltuna kaikki se hormonimylly naurattaa. Tosin voin vieläkin ihan hyvin saada tipan linssiin katsoessani rimpsessaani.    

Minun rimpsessani on kahden vahvaluontoisen ihmisen vahvageeninen, mutta hyvin herkkä yksilö. Hän on sisukas ja temperamenttinen, hetkessä myrskyisä, hetkessä täynnä aurinkoa. Minun rimpsessani polkee jalkaa kaupan kassalla kun äiti ei osta vanukasta. Minun rimpsessani heittäytyy kuralätäkköön pettymyksen edessä ja huutaa niin kovaa, että kaikki taatusti kuulevat. Minun rimpsessani sotkee ruokapöydässä ja luulee selviävänsä kaikesta vetämällä kasvonsa vastustamattomaan tekohymyyn. Minun rimpsessani laulaa auton takapenkillä, illalla sängyssä sekä aamupalapöydässä. Hän roikottaa nukkeaan mukana kaikkialla, haluaa ponskarin joka aamu ja rakastaa korujaan. Minun rimpsessani valvottaa minua öisin, repii uusimman kirjani ja lotraa kalliin kasvovoiteeni. Hän uittaa bikinini vessanpöntössä ja huutaa naama punaisena sisustussuunnittelijan luona tai pankin neuvottelussa. Hän on minun ikioma. Aina kun tulen kotiin tai tarhan portista sisään, rimpsessani juoksee kädet ojossa vastaan ja kiljuu: ”Mun oma äiti! Ikioma!”. En voisi kuvitella elämää ilman häntä. Minä olen hänen, hän on minun. <3

Ehdimme juhlia prinsessaamme jo useaan kertaan ennen oikeaa synttäripäivää. Virallinen syntymäpäivä oli arkipäivä, joten joimme synttärikahvit raksalla lähisukulaisten kanssa. Oli piristävää istuskella keskellä keskeneräisyyttä. Kerrankin osasin ottaa rennosti! Lapset juoksivat fleeceissään huoneesta toiseen keksit ja pillimehut käsissään. Olin prepannut itseni siihen, että synttärikahvien juominen rakennuksella on jo valmiiksi huono ja epäonnistunut idea. Uskoin etukäteen olevani hyvin pahantuulinen roudatessani roskia sekä tahmaisia tarjoiluastioita kotiin kahden itkuisen ja raksapölystä valkoisen lapsen kanssa. Toisin kuitenkin kävi, oikein yllättyin rentoudestani. Istuin tyytyväisenä vielä kahvittelun jälkeenkin raksalla maalitynnyrin päällä ja kuuntelin kärppäpeliä auringonlaskussa. Mitä väliä vaikka betonilattialle kaatui maitoa tai että fleecessä on tomua?! 

Tarjoilut olivat nopeat ja vaatimattomat. Iltavuoron jälkeen oli helppo koota banoffee vuokaan ja kurvata keksit kaupasta.

Kiireessä meni mukijonokin kieroon...

Ilmapalloja ensimmäisen kerran uuden kodin katossa!

Jokainen päivä on ihmeellinen, jokainen pieni prinsessa äidilleen vielä ihmeellisempi! Ollaan onnellisia muruistamme, nautitaan heidän suloisista lapsuudenpäivistään ja tehdään niistä ikimuistoisia!

Rakkaudesta rimpsessaani,

Janika

Synttärisankarin rutistuksessa. <3 Rakkautta. <3