Muutama lauantainen tunti koulun penkillä ja vierailu siskon luona on takana. Istun kahvikupin kanssa koneen äärellä. Vauva pomppii sitterissä. Mulla on ylläni kauluspaita ja farkut. Olen aamulla freesannut naamani kevyellä arkiehostuksella ennen koulupäivää samalla tavalla kuin lähes joka aamu, olinpa päivän kotona tai en. Luin sähköpostin, avatessani saapuneet- kansion, rävähti tänäänkin silmilleni H&M:n ja Zalandon, sekä lukuisten muiden ketjujen mainoksia. Niitä tipahtelee postiin muistoksi siitä kun tilaa ja selaa sivustoja, joissa myydään ja esitellään kauniita vaatteita, koruja, sisustuksia, kauneus- ja terveysvinkkejä sekä treenijuttuja. Pohjanmaalle, pieneen kaupunkiin muutettuani shoppailuni on vähentynyt huomattavasti, mutta vaatteet merkitsevät yhä. Lapsen syntymän myötä pieni on asettunut etusijalle, mutta ulkonäköni merkitsee minulle silti. Teinivuosien oman kropan himotuunaus on vaihtunut nautinnolliseen liikunnan harrastamiseen, mutta vartalollani on vieläkin väliä. Käytän ryppyvoidetta ja pelkäsin raskausaikana kuollakseni raskausarpia. Viime kesän helteillä hikoilin vauvan kanssa auringossa -omaa nahkaa grillatakseni. Lisäksi sisustan ja pidän lastenvaatteista. Kyllä, olen varmasti
pinnallinen. Olen pohtinut erityisesti tuota
pinnallisuus-sanaa viime päivinä. Usein meidät, naiset, leimataan tällä termillä, jolla on vahva negatiivinen kaiku.
Siinä missä mies käy koulut ja hankkiutuu töihin, luo uraa, solmii ihmissuhteita, harrastaa, rakastaa, inhoaa ja on, nainen kaiken tuon lisäksi yrittää pysyä selväjärkisenä naissukupuolelle ominaisten hormonien ja niiden seuraamusten kanssa. On mielettömän tunneskaalan hallintaa, kuukautisia, raskauksia ja niiden keskeytymisiä, lapsen synnyttämistä, imetystä ja hoivaamista. Toki mieskin kokee osittain myös noita asioita, mutta lasta miehen keho ei luonnollisin keinoin pysty kantamaan ja synnyttämään. Kaikki tämä on luonnollista, osa naiseutta.
Vaatekriisit, huonot hiuspäivät, läskiolot, omaan ulkonäköön tai kotiin työnnetyt rahat, lastenvaatteisiin sijoitettu omaisuus, ne luetaan usein miehisestä näkökulmasta yllä mainitun p-termin alle. Vaikka jokapäivä, kokoajan, kaikkialla on naisia, joille ne ovat arkipäivää. Mitä jos ajatellaan, että ulkonäön vaaliminen on naissukupuolelle ominaista siinä missä munasolun irtoaminen tai synnyttäminen? Sisällytetään pinnallisuus naisellisuus-sanan alle ja annetaan naiseuden kukkia. Ovathan miestenkin pärisevät ostokset, naiskauneutta ihannoiva mieli, urheiluvarusteostot, pukeutuminen, lihasmassan kasvattaminen, harrastuksiin sijoitetut rahat jne. vain miehekkyyttä.
Mielestäni
pinnallinen-sanan käyttämisen kanssa tulee olla erityisen varovainen. Jos liitän termin ihmiseen, jonka ajatuksia tai sisintä en tunne, olen itse
pinnallinen. Kuoren perusteella on huono tehdä arvioita. Loppujenlopuksi on hyvin vaikea määritellä mitä ja ketä oikeastaan kuvastaa
pinnallisuus.
Huh. Tulipas pitkästi tekstiä. Ennen kuin lopetan, julkistan vielä
ARVONNAN VOITTAJAN:
Onnea JONNA W!
Naisellista ja rentouttavaa viikonloppua toivotellen;
Jenny <3
