Sano Ei Istumiselle -prosessista

Saavun töistä kotiin kuuden aikaan. Useat pienet selvitettävät asiat saivat minut jäämään ylitöihin. Keitän kahvit ja paloittelen puolikkaan omenan ja banaanin kulhoon. Lusikoin päälle hieman maitorahkaa ja puristan lorauksen hunajaa antamaan makua näin alkuviikon harmauteen. Ripottelen päälle vielä kourallisen kaurahiutaleita. Käperryn kahvikupin ja hedelmä-kaura-hunaja-seoksen kanssa sohvan nurkkaan. Otan puhelimen esille ja keskityn sosiaaliseen mediaan.

Selailen instagramin kuvia ja tarinoita, facebookin eri tykkäyksiä ja uutisia sekä luen päivän polttavimmat puheenaiheet eri uutiskanavista. Silmiin osuu hyvinvointiin liittyvä uutinen istumisen hengenvaarallisuudesta. Luen uutista aluksi hieman epäillen, ääni aivojen syvyyksissä hohottaen "että jopas, jopas, kaikkea nuo toimittajat jaksavat keksiäkin saadakseen lukijoita", kunnes uutinen siemaisee minut mukaansa. Huomaan tihrustavani kirjoitusta nenä kiinni puhelimen näytössä. Imen tuosta tekstin palasesta kaiken tiedon, mitä se tarjoaa.

Pomppaan samantien ylös. Kauhistun ajatuksesta muistellessani kesää ja syksyn alkua sekä kaikkea sitä istumista. Jopa tänään, näin toimistotyöläisenä, olen lähes koko päivän viettänyt istuen. Jatkan asiaan perehtymistä käveleskellen ympäri asuntoa. Löydän netistä litanian erilaisia haittavaikutuksia, mitä istuminen tekee keholle ja terveydelle. Kiitän ajatuksissa pomoani, joka kesän lopussa ihan oma-aloitteisesti oli hommannut minulle seisovan työpöydän. Päätän, että tästä lähtien seison ainakin puolet työpäivästä, ellen koko päivän.

Liikunnan riemua nostattamaan hankin uuden radion (jonka aika ei ole vielä aivan ajassaan).

Aloitan urakan heti seuraavana päivänä. Veivaan kammellisen pöytäni ylös ja tartun tuumasta toimeen. Tuntuu hassulta käsitellä tietokonetta ja papereita näin seisten. Alun outous kaikkoaa työtehtävien imaistessa minut matkaansa. Huomaan kumminkin vartin päästä jo kiemurtelevani vasten pöydän sivua. Käyn hakemassa hieman täytettä vesipullooni ja oikaisen ryhtini uuteen koitokseen. Seuraava vartti kuluu, kunnes jalkoja alkaa vaivata pakottava tunne. Nostelen niitä ja heiluttelen varpaita työn ohessa. Pitämällä pidän selkäni suorassa, lepuuttaen työterveysneuvojan ohjeiden mukaisesti kyynärpäitä kylkien vieressä. Maltan olla tekemättä hiirellä suuria liikkeitä ja tunne sisälläni on kuin olisin vankilassa.

Hetken päästä herään taas työn keskeltä ja huomaan koko olemukseni lysähtäneen, olkapäiden vaipuneen eteen, kyynärpäiden karanneen haralleen pöydän ylle sekä lantion vääntyneen mitä ihmeelliseen s-muotoon. Kerään taas ryhtini. Puolentoista tunnin päästä armahdan itseni tuosta koitoksesta ja kampean pöytäni sekä itseni istuvaan asentoon. Päätän jatkaa huomenna.

Yli puoli vuotta kuluu ja päivä päivältä seisominen helpottuu.

Nyt tänäpäivänä minut sai asiaa muistelemaan työreissu, joka vei minut pois jo rakkaaksi muodostuneen kampipöytäni läheisyydestä. Niinpä koko pitkän päivän istuminen todellakin pistää pyllyn kipeäksi ja mielen matalaksi. Sillä yli puolen vuoden Sano Ei Istumiselle -prosessini jälkeen, jaksan seista vaikka koko kahdeksan tuntisen (riippuen tietenkin päivästä). Seison vähintään neljä tuntia työpäivästä. Koen olevani paljon tehokkaampi sekä virkeämpi, jopa iltapäivisin.

Minulla on vielä tekemistä vapaa-ajan ja sosiaalisten tapahtumien istumismäärän kanssa, vaikka olen sielläkin aikalailla parantanut.

Iltapäivän herkullinen välipala hemmotteli mukavasti kipeytyneita paikkoja

Ja het` istumassa, vaikkakin kotitreenin voittaneena. Toivottavasti se auttaa edes hieman ehkäisemään niitä kaikkia istumisen pahuuksia

Laitetaan kehomme virkeiksi ja muistetaan aina välillä kammeta itsemme seisomaan sekä tekemään pieniä kävelyitä, niin työpaikalla kuin kotona.

Keväisen soran rohinaa kenkiin ja virkeitä päiviä,

toivottaa
Sarlotta