sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Blogin kesä ja raksan valmistumista..

Suomen suvi ei ole ollut kovinkaan suloinen, hyvä niin, sillä rakentajaperheen arkeen ei tule ylimääräisiä paineita "nauttia kesästä". Paria lyhyttä kesälomareissua lukuunottamatta meidän elämämme pyörii raksan ehdoilla. Minulla alkoivat työt, joten arki ja illat ovat kyllä täynnä säpinää. Olemme kuitenkin jo voiton puolella, sillä heinäkuun viimeinen päivä on MUUTTOPÄIVÄ!

Olen käynyt suorastaan kuumana, hyrissyt illasta toiseen. Raksalla alkaa olla jo valmista, joten koen olevani oikeutettukin pieneen fiilistelyyn ja kehräämiseen! Muuttoa ennen on vielä asennettava hanat ja suihkut, portaiden flotex-matto, parit tapetit, lasikaiteita ja sen sellaista. Edessä on rankkoja iltoja ja loputon määrä muuttolaatikoiden pakkaamista sekä purkamista. Valmistuva koti kuitenkin pitää mielen pirteänä ja kutsuu ihmeellisellä tavalla, päivin ja öin. Kodin sisustaminen pyörii kaiken aikaa mielessä, sisustuskuvat rullaavat filminauhoina yöunissa. Olen kiertänyt sisustusliikkeitä ja selannut verkkokauppoja, tilannut tavaraa ulkomaita myöten. Ruokapöytä on matkalla Saksasta kotiin, olkkarin sohva seilaa Viron lipun alla merta pitkin kotisatamaan. Lamppuja, peilejä, huonekaluja, verhoja ja kaikkea muuta tärkeää.  Nököttävät auton takakontissa, postissa tai paketeissaan kämpällä ja raksalla.

Meillä oli eilen juhlapäivä kun mieheni täytti vuosia. Juhlakalu möyri raksalla jo aamusta ja aistin hänen innottomuutensa juhlimiseen jo useaa päivää aikaisemmin. Vieraita kävi pyörähtämässä raksalla sankaria onnittelemassa, mutta juhlia ei sen kummemmin järjestetty. Aamulla työnsin lasten kanssa leipomamme suklaakeksit rasiassa ahkeroitsijan kainaloon. Illalla juhlimme kämpällä kuitenkin lasten kera kotiin saapunutta päivänsankaria. Lahjojen ja korttien lisäksi isi sai nauttia juhlatarjoilusta, jollaisesta oikeasti pitää. Ei kermaa, sokeria, eikä voita. Kakun virkaa toimitti jäädytetyistä marjoista ja rahkasta koottu "jäädyke". Koristeena oli jäädytettyä pehmeäksi sulatettua vaniljajogurttia, banaania ja pari murennettua Digestive-keksiä. Nam! Kakku oli niin hyvää, että lapsetkin söivät vatsat täyteen vitamiineja. Lakritsa-pakuriteen ja omenamehun seuraksi murustelimme näkkäriä ja leipää.









Meidän blogimme nukkuu. Jenny ja Sarlotta ovat hieman väsähtäneet bloggailuun. Työelämän todellisuus on vienyt voimat. Neuvottelut blogin jatkon suhteen ovat kesken. Emme ole varmoja jatkavatko kaikki bloggaamista. Nyt kesän aikana teemme päätöksiä. Minä kuitenkin haluan jatkaa kirjoittamista. Mikäli blogin hallinta siirtyy minulle, muuttuu blogi yhä enemmän lifestyleblogiksi, joka käsittelee sisustusta ja lapsiperheen arkea. Katsotaan mitä tulevaisuus ja syksy tuovat tullessaan. Pian luvassa joitakin "paloja" meidän kodistamme... :)

Näiden kotirantamme kuvien myötä toivotan ihania kesäpäiviä kaikille teille lukijoillemme! Kiitos kärsivällisyydestänne, pian tekstejä alkaa tulla taas säännöllisesti!












 Uusi parketti on otettu käyttöön. Lähden läpsyttelemään...

-Janika-

6 kommenttia:

  1. Vau! Supermimmi :-) kivaa kun jatkat kirjoittamista ♥

    VastaaPoista
  2. Siis aivan pakko aloittaa tämä kommentti sanalla WAUUU! Olet sinä, Janika, kyllä aivan uskomattoman upea, energinen ja aikaansaava nainen. =) Osaat olla niin tehopakkaus, että pystyt käymään töissä, hoitelemaan lapsukaiset sekä vielä panostaa raksaankin noin valtavan paljon, ja kaiken tämän hoitelet samalla kertaa. Tsemppiä hirveästi teille vielä viimeisille viikoille ennen muuttoa! Toivottavasti pääsette pian nauttimaan kunnolla unelmienne kodista. Ja muistakaahan jossakin välissä vilkkaimman muuttohässäkän jälkeen ottaa ihan kahdenkeskistä lomaa miehenne kans, niin pääsette lataamaan akkuja ja nauttimaan vain toisistanne. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoista! <3 En ole tehopakkaus, viime kuukauset ovat opettaneet. Voisin jopa todeta, että on ollut pakko alistua siihen, että rajat ne on minullakin! :) Ei enää riiäneet resurssit bloggailuun. Perfektionistille se oli kova paikka! :/

      Mutta kiitos tsempeistä! Täällä uudessa kodissa nyt asutaan! :) <3

      -Janika-

      Poista
  3. Mikähän tän teidän blogin tulevaisuus on? Mietin vain, että kannattaako käydä enää kurkkimassa josko olis tullu uusia postauksia vai unohtaakko koko blogin.
    Aurinkoista syksyä. Nautitaan nyt ulkoilusta ku vielä on lämmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Meidän blogimme on ollut vaiti. On liikaa hommaa, elämä vaatinut perusasioihin keskittymistä. Kirjoitan tänään postauksen ja jatkan itse postaamista syyskuusta lähtien säännöllisesti. Mulla on jo ikävä bloggaamista. :) Tämä taitaa muuttua mun hallinnoimaksi blogiksi. Olen ajatuksesta aivan innoissani! :) Kiitos kun olet jaksanut käydä kurkkimassa! Kyllä tämä vielä vilkastuu! Mulla on suuret suunnitelmat!

      Aurinkoista syksyä sinullekin! <3

      -Janika-

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)