torstai 28. heinäkuuta 2016

Sinisenviolettia mustikkaa ja muuten vaan niin marjaisan maukasta!



Aurinko paistaa lämpimästi. Poikamme huutaa lähes sadannen kerran rantavedessä "äitiiiiii, kato muaaa!" ja sukeltaa niin, että nenä taatusti osuu pohjaan. Meillä on kesä. Minä istun kuluneissa bikineissäni napa pystyssä tuolilla ja puhdistan mustikoita marjojen perkauslaudalla. Mies on aamulla hakenut jälleen yhden ämpärillisen, joten istumista riittää. Onneksi aurinko paistaa ja lapset ovat hyvällä tuulella.



Mustikoita puhdistaessa heitän vähän väliä sinisillä sormillani sinisenviolettiin suuhun mustikan jos toisenkin. Mikään ei maistu niin hyvältä kuin tuoreet marjat! Muistelen mieheni lukeneen lehdestä, että suomalainen syö keskimäärin viisi kiloa marjoja vuodessa. Minä olen siis jo syönyt ainakin yhden suomalaisen vuosimäärän kesälomani aikana! Talvea varten meidän nelihenkisen perheen pakastimesta löytyy näin heinäkuussa hilloja noin kymmenen kiloa, mansikoita 25 kiloa, vattuja 20 kiloa, mustikoita 70 kiloa, yhteensä siis 115 kiloa marjoja. Yhtä perheenjäsentä kohden vitamiineja on pakastettu tähän mennessä 28,5 kiloa. Syntyvälle vauvalle poimitaan ainakin vielä vähän mustikoita, jotka pakastetaan pikkuruisiin minigrip-pusseihin...









Raskausaikana täytyy mielestäni olla erityisen tarkka siitä, mitä syö. Minulle itselleni on tärkeää pitää paino kurissa ja vauva ravittuna. Syön paljon tuoreita ja pakastettuja vihanneksia, oikeaa lihaa sekä kanaa ja kalaa, tuoreita marjoja ja hedelmiä sekä sokeroimattomia maitotuotteita. Viljaa, riisiä ja perunaa en valitse lautaselleni juurikaan, sillä ne tekevät olosta turvonneen. Näin kesälomalla yritän ja onnistunkin välillä rentoutumaan sen verran, että syön jäätelöä tai pähkinöitä. Oman olon vuoksi tarkkailen sokerinsyöntiäni kotona, voin niin paljon paremmin ilman sokeria ja turhia rasvoja! Näin kesällä herkuttelen aamupalalla sekä päiväkahvilla ja iltapalalla rahkajogurttiseoksella, jonne kauhon sekaan tuoreita marjoja, njam!! Suosittelen muillekin raskaana oleville marjojen syömistä, erityisesti mustikkaa. En ole koskaan kärsinyt raskausaikana ummetuksesta edes rautakuurin aikana! Mustikka tekee hyvää vatsalle, ihan oikeasti!




Mustikkaa rahkassa ja jogurtissa, MmMm!!




Tämän mustikkaisen postauksen jälkeen taidan mennä pakastamaan puhdistamani mustikat! Nyt kaikki metsään ilmaisia vitamiineja poimimaan, mars mars! :)






Eilisen illan saalista.


Suuria marjasaaliita ja sinisiä hymyjä kaikille!




Meikitön ja miehen kuvaama.

<3: Janika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)