keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Pyykkinaruhaave :)

Minulla on jo vähän aikaa ollut pieni toteuttamaton haave mielessäni. Haave syntyi luultavasti niihin aikoihin kun tuskailin märkien tuoksuvien pyykkivuorteni kanssa pienessä väliaikaisessa vuokrakämpässämme. Kun olin pessyt tehokkaana kolme koneellista pyykkiä putkeen ja illalla etsin viimeiselle koneelliselle kuivatustilaa. Siinä vaiheessa kun kämpän ilmankosteus tuntuu jo melkein pisaroina nenänpäässä, on oikein mahdollista alkaa haaveilemaan pyykkinarusta. Ihan totta!

Viikonloppuna päätin toteuttaa pyykkinaruhaaveeni. Paksun ja kestävän pyykkinaruni kera hipsin takapihallemme etsimään sopivaa pyykinkuivauspaikkaa. Löysin idyllisen paikan kahden koivun välistä ja pienen hääräyksen jälkeen lakanat roikkuivat narullaan ja tuuli teki niistä pullistelevia purjeita.





Illalla oli aivan ihana pedata raikkaat ja puhtaat lakanat sänkyyn. Vaikka talossamme on pyykkejä varten tehty erillinen pyykinkuivaushuone, aion kuivattaa osan pyykeistä ulkona niin kauan kuin se on mahdollista. Näitä pieniä naurettavia haaveita, juuri näitä, on niin herkullista toteuttaa, omalla tontilla.





Pyykinpesu on niin tylsää, mutta palkitsevaa. Suorastaan rakastan puhtaan pyykin tuoksua! Ripustelkaahan tekin lakanoita syystuuleen hulmuamaan, vielä ehtivät melkein jopa ensi yöksi sänkyyn.Tämä mama suuntaa Kodin Ykkösen yllätyspäiville hakemaan Lokki-valaisinta edulliseen yllärihintaan! Meiltä puuttuu keittiön pöydän päältä vielä sopiva valaisin ja olen varma, että Lokki riippuisi ruokapöydän yllä varmasti tyylikkäänä ja ajattomana useamman vuoden.

Raikasta keskiviikkoa ja tsemppiä loppuviikkoon!





<3: Janika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)